Inkeriläisten siirrot Suomeen

Suomen ja Neuvostoliiton välisen jatkosodan aikana noin 63 000 inkeriläistä siirrettiin Suomeen.

Samaan aikaan kun Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon kesällä 1941, myös Saksan kanssa liittoutunut Suomi aloitti jatkosodan Neuvostoliittoa vastaan. Saksan miehitettyä Neuvostoliiton alueet Inkerinmaalla vuonna 1941 Suomessa alettiin kiinnostua Inkerinmaasta ja sen siviiliväestöstä. Radikaaleimmat heimoaatteen kannattajat haaveilivat jopa Inkerinmaan liittämisestä Suomeen, vaikka Suomen virallinen johto ei ajatusta puoltanutkaan. Inkerin asukkaat kiinnostivat Suomen sotajohtoa kuitenkin siksi, että heitä kaavailtiin siirrettävän asukkaiksi Suomen vasta Neuvostoliitolta valtaamaan Itä-Karjalaan.

Inkeriläisten väestönsiirroista käytiin pitkään neuvotteluja Suomen ja Saksan välillä. Talvella 1941–1942, jolloin Saksan miehittämässä Inkerissä oli kova nälänhätä, Saksa ehdotti Suomelle 50 000 inkeriläisen siirtoa Suomeen. Suomi ei kuitenkaan tuolloin suostunut ehdotukseen, johtuen muun muassa Suomen huonosta elintarviketilanteesta ja poliittisista epäluuloista neuvostokansalaisia kohtaan. Suomi pyysi Saksaa toimittamaan ruoka-avustusta Inkerinmaalle keväällä 1942, mutta avustus jäi vähäiseksi. Saksalaiset myös kuljettivat ja antoivat luvan inkeriläisten omatoimiseen siirtymiseen Viroon. Yli 12 300 henkeä siirtyikin pois taisteluiden alta.

Vuoden päästä eli loppuvuonna 1942 Suomi olisi ollut puolestaan halukas siirtämään inkeriläisiä siviilejä Suomeen. Suurin osa työikäisistä kansalaisista oli sodassa – miehet armeijassa ja naisia lottina – joten inkeriläisten toivottiin osittain paikkaavan työvoimapulaa maataloudessa ja teollisuudessa. Saksa puolestaan ei ollut enää halukas väestönsiirtoon. Myös heille inkeriläiset olivat tarpeellista työvoimaa. Marraskuussa 1942 suomalaiset siirsivät lopulta hieman alle 400 inkeriläistä orpolasta turvaan Viron leirien kurjia olosuhteita.

Tammikuussa 1943 Suomessa vihdoin hyväksyttiin suunnitelma 40 000 inkeriläisen siirrosta Suomeen, mutta tässä vaiheessa Saksa alkoi jarrutella, ja suostui vain noin neljäsosaan suunnitellusta. Lopulta 8000 vapaaehtoista, työkykyistä inkeriläistä perheineen kuljetettiin Viron kokoomaleireiltä Hankoon. Syksyyn 1943 asti inkeriläisten siirrot jatkuivat suhteellisen pienimuotoisina. Suomessa toivottiin, että siirtoväki olisi koostunut työikäisistä ja -kykyisistä henkilöitä, kun taas Saksa tarjosi siirrettäväksi pääasiallisesti lapsiperheitä sekä huonokuntoisia ihmisiä. Molempien maiden intressit Inkerinmaan siviiliväestön väestönsiirtoon liittyen olivatkin ensisijaisesti työvoimapoliittiset.

Työvoimapolitiikan lisäksi motiivina inkeriläisten väestönsiirtoon olivat heimoaatteen myötä humanitaariset syyt. Sotatantereeksi joutuneella Inkerinmaalla joutuivat siviilit kärsimään paitsi taisteluista myös nälänhädästä ja puutteesta. Tämä oli myös Suomessa uutisoiduin syy inkeriläisten siirroille ja sillä pyrittiin hälventämään suomalaisten epäluuloja siirtoväkeä kohtaan. Monilla siirroissa auttamassa olleilla suomalaisilla, muun muassa lotilla ja sotilaspastoreilla, oli myös vakaa hengellinen kutsumus ja vahva moraalinen velvoite auttaa hädässä olevia inkeriläisiä.

Lokakuussa 1943 Saksa alkoi tyhjentää Inkerinmaata siviiliasukkaista. Tällöin Saksa ja Suomi sopivat, että inkerinsuomalaiset, ja suomensukuiset inkeroiset ja vatjalaiset siirrettäisiin Suomeen, jos siirrettävät henkilöt itse olivat siihen suostuvaisia. Suostumuksesta riippumatta Saksa kuitenkin tyhjensi aluetta kaikista asukkaista siirtämällä heidät Viroon. Virosta Suomi siirsi evakuoituja inkeriläisiä laivoilla Suomeen, mutta Inkerinmaalta evakuoituja venäläisiä siirrettiin saksalaisten toimesta etelään päin. Väestönsiirrot jatkuivat kesäkuuhun 1944 asti.

Kaiken kaikkiaan Suomeen siirrettiin 29.3.1943 ja 17.6.1944 välisenä aikana Inkerinmaalta Viron kautta Suomeen 61 163 henkilöä. Enimmäkseen he olivat inkerinsuomalaisia, mutta siirtoväen joukossa oli myös inkeroisia, vatjalaisia sekä Viron suomalaista väestöä. Lisäksi Saksasta suoraan tuotiin 17.7.1943–12.5.1944 yhteensä 2042 inkerinsuomalaista, jotka olivat sota-aikana joko vapaaehtoisesti lähteneet tai pakkosiirretty Neuvostoliitosta Saksaan töihin. Kaikkinensa 63 205 inkeriläistä siirrettiin vuosina 1943–1944 Suomeen.

Suomen puolustusvoimien kuvaama Inkeriläisten siirto -filmi on nähtävissä KAVI:n Elävä muisti palvelussa.

Laajamittaisesta väestönsiirrosta huolimatta Neuvostoliittoon jäi kymmeniä tuhansia inkerinsuomalaisia, jotka olivat rajalinjalla jääneet puna-armeijan puolelle. He jäivät Leningradin piirityksen sisään tai olivat tuohon aikaan armeijassa, työarmeijassa tai karkotuksessa.

Suomessa pakolaiset saapuivat Hankoon, Turkuun, Raumalle ja Pohjaan. Aluksi he olivat karanteeri- ja väestönsiirtoleireillä eteläisessä Suomessa. Tämän jälkeen heitä pyrittiin sijoittamaan työhön eri puolille Suomea, pääosin maatalouteen. Lapset olivat oppivelvollisia ja nuoria varten viranomaiset laativat koulutussuunnitelmia, mutta osa lapsista joutui myös työskentelemään. Inkeriläiset työllistyivät pääasiassa hyvin eri puolille Suomea. Niille, jotka eivät olleet työkykyisiä tai eivät saaneet töitä, valtio jakoi myös erilaisia avustuksia.

Inkeriläisten siirto toisen maailmansodan aikana Inkerinmaalta Viron kautta Suomeen. Kartassa näkyy junareitti Hatsinasta Kloogan kokoomaleirille sekä merireitti Virosta Suomeen ja Hangon satamaan, jonne suurin osa laivoista rantautui. Suomessa oli neljä vastaanottoleiriä ja 15 karanteenileiriä. Tekijä Hanna Ruusulampi. SKS. CC BY 4.0

Evakuointi pois kotiseuduilta puhumattakaan siirrosta Suomeen ei ollut kaikille Inkerin asukkaille mieluinen. Sotatilasta huolimatta oman kodin ja omaisten taakse jättäminen oli raskasta. Monet siirtyivät Suomeen käytännössä pakon edessä ja siirrettyjen tyytyväisyys oloihinsa Suomessa vaihteli. Myös suomalaisten – niin yksilöiden, viranomaisten kuin poliittisten liikkeiden – suhtautuminen inkeriläiseen siirtoväkeen oli vaihtelevaa. Inkeriläisten liikkumista ja omaisuuden hankkimista Suomessa vaikeutti ja rajoitti myös se, että he olivat Neuvostoliiton kansalaisina ulkomaalaisia. Tältä osin inkeriläisten siirtolaisten asema Suomessa oli erilainen kuin esimerkiksi luovutetun Karjalan evakoiden, jotka olivat Suomen kansalaisia.

Syksyyn 1944 asti jatkuneesta sotatilasta johtuen Suomessa kärsittiin työvoimapulasta, inkeriläiselle siirtoväelle riitti töitä niin tehtaissa kuin maatiloillakin, vaikka he pystyivätkin paikkaamaan vain osan työvoiman tarpeesta. Lapset ja nuoret sen sijaan kävivät pääsääntöisesti kansakoulua ja suorittivat myös ammatillisia tutkintoja, mutta osa lapsistakin joutui töihin. Yhdessä Suomeen saapuneet perheet saivat usein asua useamman sukupolven kesken samoissa talouksissa, ja monesti sukulaiset pyrkivätkin siirtymään samalle alueelle toistensa kanssa.

Flink, Toivo. Kotiin Karkotettavaksi : Inkeriläisen siirtoväen palautukset Suomesta Neuvostoliittoon vuosina 1944–55. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2010.

Inkeriläisten sivistyssäätiön kuvakokoelma.

Kansallisarkisto, Kotiin karkotettavaksi -tutkimushankeen (2007–2009) verkkosivut. (2021)

Kähäri, Outi. ”Kyllä mäkin muistan, kun ne Valpon miehet kävivät” – Ruotsiin paenneiden inkeriläisten arjen turvattomuus jatkosodan aikaisessa ja jälkeisessä Suomessa, teoksessa Tervonen, Miika ja Leinonen, Johanna (toim.). Vähemmistöt muuttajina: näkökulmia suomalaisen muuttoliikehistorian moninaisuuteen. Turku: Siirtolaisinstituutti, 2021.

Nevalainen, Pekka. Inkeriläinen siirtoväki Suomessa 1940-luvulla. Väitöskirja : Joensuun yliopisto. Otava, 1990.

Nevalainen, Pekka. Johdanto s. 5–15 teoksessa, Tenkku, Jussi ja Liisa, Nevalainen, Pekka. Inkeriläisiä siirtämässä : Jussi ja Liisa Tenkun päiväkirjat 1943-1944. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2008.

Nevalainen, Pekka. Inkerinmaan ja inkeriläisten vaiheet 1900-luvulla s. 234–299, teoksessa Nevalainen, Pekka ja Sihvo, Hannes (toim.). Inkeri : historia, kansa, kulttuuri. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1991.

Rautajoki, Reijo. Vaiettu vaellus : inkeriläisten leirit 1942–1944. Turku: Siirtolaisuusinstituutti, 2020.

Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, perinteen ja nykykulttuurin kokoelma. Antti Hämäläisen kuvakokoelma.

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjasto, pienpainatteet.

Pääkuva: Suomi-laiva tuo inkeriläisiä pakolaisia Hangon satamaan vuonna 1943. SKS KRA, Antti Hämäläisen kokoelma. CC BY 4.0