Romaanin julkaiseminen

Veljesten alkutaival ei ollut helppo, vaikka Kivi itse uskoikin aina veljeksiinsä. Lue kuvaus, millaisia vaiheita Seitsemän veljeksen julkaisemiseen liittyi.

Aleksis Kivi oli tuntematon suuruus, kun hän julkaisi ensimmäisen näytelmänsä Kullervo vuonna 1864. Hän tuli aikansa sivistyspiirien ulkopuolelta ja herätti heti huomiota puolesta ja vastaan maassa, jossa ei siihen mennessä ollut julkaistu suomeksi kovinkaan paljon. Kullervon jälkeen Kivi kirjoitti vielä kymmenen meille säilynyttä näytelmää ja yhden runokokoelman.

Näytelmien ja runojen ohella Kivellä oli mielessään suuri suunnitelma: hän halusi kirjoittaa romaanin suomen kielellä. Romaani kertoisi seitsemän miehen elämästä suomalaisella maaseudulla. Suunnitelma oli rohkea, ja Kivi tiesi, että hänen valitsemansa tie ei olisi helppo.

Aleksis Kivi sai työnsä, Jukolan seitsemästä veljeksestä kertovan romaaninsa lopullisesti valmiiksi toukokuussa 1869. Samana vuonna Suomalaisen Kirjallisuuden Seura (SKS) oli päättänyt perustaa Novellikirjasto-nimisen julkaisusarjan, jossa ryhdyttäisiin julkaisemaan sekä suomalaista että käännettyä kirjallisuutta Suomen vielä pienelle lukijakunnalle. SKS päätti rohkeasti julkaista ensimmäisen suomenkielisen romaanin Novellikirjastossa. Seitsemän veljeksen julkaisupäätöstä perusteltiin innostuneesti:

SKS julkaisi Seitsemän veljeksen käsikirjoituksen neljässä osassa, jotka ilmestyivät yksitellen kevään 1870 aikana. Jokaisen vihkon painos oli 500 kappaletta.Tarkoitus oli, että vihkojen ostajat tekisivät itse niistä valmiin kirjan. Vaikka kaikessa piti säästää, SKS maksoi Aleksis Kivelle 700 markan palkkion kirjasta. Summa vastaisi tänä päivänä noin 3400 euroa. Muuta rahaa kirjastaan Kivi ei ehtinyt saadakaan, vaikka hän odotti kovasti kirjan myyntipalkkioista helpotusta omaan heikkoon taloudelliseen tilanteeseensa.

Kivi itse uskoi romaaniinsa, mutta epäili kohtaavansa myös vastustusta. Heti käsikirjoituksen valmistumisen jälkeen hän kirjoitti ystävälleen teatterinjohtaja Kaarlo Bergbomille: ”Minä itse en veljeksiä koskaan hylkää, vaihka te perin pohjin katsositte sen mitättömäksi.”

Pian romaanin viimeisen osan ilmestyttyä keväällä 1870 tapahtui pahin mahdollinen. Ruotsinkielisessä Finlands Allmännä Tidning -lehdessä ilmestyi Keisarillisen Aleksanterin Yliopiston (Helsingin yliopisto) suomen kielen professori August Ahlqvistin arvostelu romaanista. Korkealle arvostettu yliopistomies teilasi Kiven teoksen täydellisesti kaksiosaisessa pitkässä ja perusteellisessa kritiikissään. Hän ei löytänyt Seitsemästä veljeksestä mitään hyvää. Kritiikissään Ahlqvist kuvasi tarkasti Seitsemän veljeksen juonen ja päätyi hyytävään tuomioon:

Ahlqvistin tuomio oli järkytys paitsi niille, jotka olivat SKS:n puolesta päättäneet romaanin julkaisemisesta, tietenkin Aleksis Kivelle itselleen. Kirjailijan terveys ei ollut paras mahdollinen, ja Ahlqvistin hyökkäys suisti hänet valtavaan epätoivoon, josta hän ei enää koskaan toipunut. Kivi oli osannut odottaa Ahlqvistin tuomiota, sillä Ahlqvist oli teilannut Kiven aikaisempiakin kirjoituksia. Tällä kertaa arvostelu oli kuitenkin niin rankka ja koski Kiven pääteosta, romaania, jota hän oli kirjoittanut lähes vuosikymmenen.

Ahlqvist moitti myös Suomalaisen Kirjallisuuden Seuraa julkaisupäätöksestä ja ennusti romaanille lyhyttä elämää:

Kivellä oli myös kannattajia, kaikki eivät suinkaan olleet samaa mieltä Ahlqvistin kanssa. Kivi odottikin pitkään, että jossakin olisi ilmestynyt Seitsemää veljestä ymmärtäviä arvosteluja. Niitä ei vain tuntunut tulevan, romaanin ympärillä vallitsi pitkään huolestunut hiljaisuus. Varovasti pohdittiin jopa, voisiko romaania muuttaa niin, että siitä poistettaisiin joitakin eniten närkästystä herättäneitä kohtia ja sen säädyttömäksi koettua kieltä siivottaisiin. Myöhemmin, muun muassa vuonna 1891 ilmestyneessä nuorisopainoksessa, niin tehtiinkin.

Noin vuoden päästä Ahlqvistin kritiikin ilmestymisestä Kivi oli mennyt niin huonoon kuntoon, että häntä piti lähteä kuljettamaan Siuntiosta reellä läpi kelirikkoisten teiden kohti Helsinkiä. Määränpää oli Uusi klinikka, jossa hoidettiin myös mielenterveytensä menettäneitä potilaita. Sieltä Kivi siirtyi parantumattomaksi diagnosoituna Lapinlahden mielisairaalan kautta veljensä Alpertin hoiviin Tuusulaan. Mielenterveyspotilaiden hoito ei Kiven aikana ollut kovin tuloksekasta, nykytiedon näkökulmasta se pikemminkin sairastutti kuin paransi potilaita. Kivi kuoli vuoden 1872 viimeisenä päivänä veljensä perheen pienessä kamarissa.

Suomalaisen Kirjallisuuden Seurassa Ahlqvistin kritiikistä huolestuttiin niin paljon, että Seitsemän veljestä -romaanin jäljellä olevat vihkot vedettiin pois markkinoilta. Myytyä niitä oli siihen mennessä saatu korkeintaan noin 300 kappaletta. Samalla haudattiin vähin äänin suunnitelma julkaista romaani yhtenä niteenä. Ensimmäisen suomenkielisen romaanin julkaiseminen päättyi nolosti.

Seitsemän veljestä julkaistiin ensimmäisen kerran yhdessä niteessä vuonna 1873. Kirjan esipuheen kirjoitti kolme ajan merkkimiestä Fredrik Cygnaeus, Kaarlo Bergbom ja Julius Krohn. He panivat oman arvovaltansa likoon Kiven romaanin puolesta. Esipuheessa he ilmoittivat jyrkästi, että eivät missään tapauksessa halunneet ryhtyä ”parantamaan” Kiven käsikirjoitusta, vaan romaani julkaistaan sellaisena, kuin Kivi on sen kirjoittanut.

August Ahlqvist jatkoi Kiven ja hänen romaaninsa pilkkaamista vielä kirjailijan kuoltua, mutta vähitellen myös puolustajat uskalsivat jo avata suunsa. Kun Seitsemän veljestä ilmestyi yhtenä kirjana, Uusi Suometar -lehti kirjoitti siitä varsin ylistävästi:

Lue lisää Aleksis Kiven elämästä Kansallisbiografiasta.

Cygnaeus F., Bergbom K., Krohn J.: Esipuhe Seitsemän veljeksen vuoden 1873 painokseen.

Lehtonen, J. V. 1931: Aleksis Kivi aikalaistensa arvostelemana. Helsinki: Otava.

Rahikainen, Esko 2009: Impivaaran kaski. Aleksis Kivi kirjallisuutemme korvenraivaajana. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.