Erään runon julkaisuprosessi

Miten Lönnrot muokkasi lyyristä runoa eri yhteyksissä?

Tutustu yhden kansanrunon kautta siihen, millainen oli Elias Lönnrotin käyttämä julkaisuprosessi. Miten Lönnrot muokkasi alun perin suullisesti laulettua runoa, missä yhteyksissä hän sen julkaisi ja minkälaisia merkityksiä runolle antoi?

Esimerkkinä on lyyrinen huoliruno, jota laulettiin eri puolilla Karjalaa ja Inkeriä. En ole musta, luonnon musta -runon perusajatus on se, että huolet ja murheet ovat muovanneet myös laulajan ulkonäköä, tehneet minästä ruman eli mustan. Runoa laulettiin sekä itsenäisenä runona että osana muita surua ja murhetta kuvastavia huolirunoja, ja sen aihe tunnetaan myös sananlaskuna. Usein runossa mainitaan myös kalpeus ja hoikkuus, jotka olivat vastoin rahvaannaisen ihannetta. Kovaa työtä tekevän rahvaan naisen tuli olla vahva ja rotevarakenteinen.

Tavallisesti muuttunut ulkomuoto lyyrisissä runoissa kuvastaa avioituneen naisen murheita. Naisen osana oli avioliitto ja lähtö vieraaseen taloon eli ”miehelään”, missä tuoreen aviomiehen  perheenjäsenet saattoivat suhtautua hyvinkin torjuvasti uuteen tulokkaaseen. Lyyriset kansanrunot ja häärunot kuvaavat monisanaisesti naineen naisen asemaa uudessa kodissa, esimerkiksi runoissa todetaan karusti:

Lönnrotin ensimmäinen säilynyt muistiinpano on vuodelta 1832, Pohjois-Karjalasta. Mustaksi muuttunut ulkomuoto on osa laajempaa huolirunoa, jossa on yhteensä 23 säettä.

”Käkönen kukahteloo” (katso runo täältä)

Lönnrot hyödynsi muistiinpanoaan, sen viittä viimeistä säettä sellaisenaan, muuttaen vain oikeinkirjoitusta, vuonna 1835 ilmestyneessä Vanhassa Kalevalassa. Hän sijoitti säkeet osaksi sittemmin Aino-runona tunnettuun runoelmaan, Vanhan Kalevalan runoon 31. Lönnrot sijoitti säkeet kohtaan, jossa tyttö itkee aitan kynnyksellä äidilleen, että joutuu vasten tahtoaan menemään vanhalle Väinämöiselle vaimoksi.

Kielellisen yhtenäistämisen sijaan merkityksellisempi muutos on uusi runoyhteys. Itsenäisenä lyyrisenä huolirunona laulettu runo muovautui osaksi eeppistä tarinaa, ja siinä, osaksi nuoren tytön murheita. Aino-runon kansanrunomalleissa (Hirttäytynyt neito, Vedenkantaja Anni) ei ole lyyrisiä säkeitä. Tämä oli Lönnrotin oma tulkinta ja osa hänen toimitustapojaan.

Uusilla keruumatkoillaan ja muilta kerääjiltä Lönnrot sai käyttöönsä useita En ole musta luonnon musta -aihelmaa kuvaavia runotekstejä, mutta hän ei lähtenyt kehittämään aihetta Kalevalan seuraaviin versioihin. Sen sijaan hän muokkasi aihelmaa muissa yhteyksissä.

Tässä näet erot Lönnrotin runomuistiinpanon ja Kalevalan välillä. Vasemmalla runomuistiinpano ja oikealla Lönnrotin tekemät muutokset Kalevalaan.

En minääk ennen ollut -> minään
Mustin muita neitosia*,
Kalpeampi vein kaloja, -> veen
Tulin muita mustem̄aksi, -> mustemmaksi
Kalpeam̄aksi kaloja. -> kalpeammaksi

*Lönnrotin selitys Mustin muita neitosia = Kuin imeine tulloo hankalaksi, vanhem̄aksi
m̄=mm. Lönnrot merkitsi kaksoiskonsonantin yläviivalla ensimmäisen konsonantin päälle.

Vanhassa Kalevalassa runoteksti on seuraavanlainen:

En minään ennen ollut,
Mustin muita neitosia,
Kalpeampi veen kaloja,
Tulin muita mustemmaksi,
Kalpeammaksi kaloja.

(Vanha Kalevala, runo 31, säkeet 103–107)

Mehiläisenvuoden 1837 helmikuun numerossa Lönnrot julkaisi joukon huolirunoja, joista yksi kertoi huolten muuttamasta ulkomuodosta. Toisin kuin Vanhassa Kalevalassa, jossa runo alkaa muistiinpanon tavoin kieltoilmaisulla, runon alku on positiivinen: Oli mulla muoto muinen, kasvot kaunihinnäköiset.

Lönnrot myös selitti runoa sen lukijolle ja yhdisti sen toiseen, lukijoiden tuntemaan lajiin, sananlaskuihin:

Kantelettaressa Lönnrot julkaisi En ole musta luonnon musta -runoaihelmasta eri versioita.

Kantelettaressa runo edustaa kansanlyriikan moninaisuutta, mutta kytkeytyy olennaisesti naisten maailmaan ja naisen elämän suurimpaan muutokseen, avioitumiseen ja elämään vieraassa talossa anopin ja aviomiehen kanssa. Tästä huolimatta Lönnrot käsittelee aihelmaa kansanrunojen tavoin myös molempien sukupuolten näkökulmasta, jaetun surun kokemuksen kautta. 

Kanteletar ei Mehiläisen tavoin sisällä Lönnrotin selityksiä runoihin. Kuitenkin esimerkiksi runsas toisto eli parallelismi auttoi lukijoita ymmärtämään runon sisältöä:

Säkeet kertovat saman asian – miksi minä olen laiha ja musta = surullinen – hieman eri tavoin.

Lönnrot käsitteli aihelmaa myös Kantelettaren esipuheessa – nytkin ilman ajatusta mustasta murheesta. Muuttuneeseen ulkomuotoon vihjataan kuitenkin käänteisesti:

Hämäläinen, Niina ja Karhu, Hanna 2019: Elias Lönnrot, Otto Manninen ja tekstin tuottamisen prosessit. Teoksessa Niina Hämäläinen, Hanna Karhu ja Silja Vuorikuru (toim.), Satuperinteestä nykyrunoon. Suullisen perinteen ja kirjallisuuden yhteyksiä. Helsinki, SKS.
Kuusi, Matti 1963: Suomen kirjallisuus I. Kirjoittamaton kirjallisuus. Helsinki, Otava.