Inkerinmaa

Inkeri ei koskaan ole ollut itsenäinen valtio, vaan se on maa-alue, joka historian saatossa on kuulunut niin Ruotsille kuin Venäjälle sekä Neuvostoliitolle.

Inkeriksi tai Inkerinmaaksi kutsutaan Suomenlahden pohjukassa sijaitsevaa noin 15 000 neliökilometrin suuruista maa-aluetta. Lännessä Inkerinmaata rajaa Narvajoki ja Viro. Idässä sen rajana on Laatokka ja Lavajoki. Pohjoisraja noudattelee Rajajokea sekä Suomen ja Neuvostoliiton välistä vanhaa rajaa, joka solmittiin Tarton rauhassa 1920. Etelässä Inkeri rajautuu Ruotsin ja Venäjän Stolbovan rauhassa vuonna 1617 sopimaan rajaan. Inkeri ei ole koskaan muodostanut itsenäistä valtiota.

Inkerinmaa sijaitsee nykyisen Pietarin kaupungin ympärillä Nevajoen molemmin puolin. Alue on sijaintinsa vuoksi strategisesti merkittävä, mistä johtuen Euroopan valtiot ovat taistelleet sen hallinnasta jo varhaisista ajoista lähtien. Merkittävimmät näistä valtioista ovat olleet Novgorodin keskiaikainen valtio (1136–1478), Ruotsin kuningaskunta, Venäjän keisarikunta ja Neuvostoliitto. Inkerinmaan alkuperäisiä asukkaita olivat itämerensuomalaisiin kansoihin lukeutuvat vatjalaiset ja inkerikot. Niin kutsutut inkerinsuomalaiset muuttivat Inkerinmaalle 1600-luvulla. Inkerinmaa on ollut lähtökohtaisesti monikulttuurinen alue, jossa on asunut myös muun muassa saksalaista, virolaista ja venäläistä väestöä.

Mistä Inkerinmaan nimi sitten tulee? Asiasta ei ole täyttä varmuutta, mutta mahdollisia selityksiä on muutamia.

Yksi selitys nimelle on Inkereenjoki, jonka alkulähde sijaitsee Inkerinmaan ylängöllä Skuoritsan kylän lähellä. Inkereenjoki on 76 kilometriä pitkä Nevajoen eteläinen sivuhaara. Inkereenjoki yhdistyy Nevaan sen eteläisimmässä kohdassa, joen puolivälin paikkeilla.

Toinen selitys Inkerinmaalle löytyy norjalaisesta Eymundin saagasta. Saagassa kerrotaan, että Inkerinmaan nimi tulisi ruotsalaiselta prinsessalta Ingegerdiltä, joka meni naimisiin Novgorodin ruhtinaan Jaroslav Viisaan kanssa vuonna 1019. Ingegerd muutti puolisonsa luokse Kiovaan ja vaihtoi nimensä ortodoksiseen muotoon Irinaksi. Legendan mukaan Ingegerd sai Jaroslavilta häälahjaksi Laatokanlinnan ja siihen liittyvät maat, ja aluetta alettiin kutsua Ingegerdin maiksi eli Inkerinmaaksi.

Alho, Olli. Orjat ja isännät : tutkimus inkeriläisistä maaorjarunoista. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1979.

Hakamies, Pekka. Inkeri monietnisenä alueena s. 197–204, teoksessa Nevalainen, Pekka ja Sihvo, Hannes (toim.). Inkeri : historia, kansa, kulttuuri. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1991.

Kirkinen, Heikki. Inkerin keskiaika ja uuden ajan alku vuoteen 1616 s. 35–66, teoksessa Nevalainen, Pekka ja Sihvo, Hannes (toim.). Inkeri : historia, kansa, kulttuuri. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1991.

Riksarkivet, Ruotsi. Arkiv: Utan känd proveniens (kartor och ritningar) (SE/RA/81001)

Sihvo, Pirkko. Savakoita, äyrämöisiä ja inkerikoita s. 179–196, teoksessa Nevalainen, Pekka ja Sihvo, Hannes (toim.). Inkeri : historia, kansa, kulttuuri. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1991.

Teinonen, Markku ja Virtanen, Timo J. (toim.). Ingrians and neighbours : Focus on the eastern Baltic Sea region. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1999.

Uino, Pirjo. Inkerinmaan esihistoria s. 11–34, teoksessa Nevalainen, Pekka ja Sihvo, Hannes (toim.). Inkeri : historia, kansa, kulttuuri. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1991.

Yllö, Leo. Karttaliite teoksessa Inkerin suomalaisten historia. Helsinki: Inkeriläisten Sivistyssäätiö, 1969.

Pääkuva: Osa kartasta Regni Sueciae: tabula generalis, divisa in Sueciae Gotiaeque regna Finniae ducatum Lapponiam, Livoniam, Nordlandiam, Ingriamque et in omnes subiacentes provincias. Laatinut Frederick de Wit, 1721. Kansalliskirjasto, Doria. CC0