Kalevalan henkilöitä

Kuka on kukin Kalevalassa?

Aino on Kullervon ohella Kalevalan henkilöhahmoista eniten Lönnrotin itsensä sommittelema. Lähtökohtana on vienankarjalainen runo hirttäytyvästä neidosta, ”Anni tyttö, aino neito”. Kerätessään metsässä vastaksia hän kohtaa Osmoisen eli Kalevalaisen, jonka puhuttelu saa hänet rientämään aittaan ja kuristautumaan kultavöihin. Äidin kyynelistä syntyy kolme jokea, niiden partaalle kolme koivua, niissä kukkumaan kolme käkeä. Lönnrot yhdisti Ainon Joukahaisen sisareen ja Osmoisen Väinämöiseen, jolle sisar oli luvattu. Itsemurhan motiiviksi tuli siten kosijan vanhuus. Kun hirttäytyminen muunnettiin hukuttautumiseksi, sopi myös Vellamon neidon onginnan outo kalaneito Ainoksi, jota lemmenkipeä Väinämöinen yritti 5. runossa uudelleen omakseen − turhaan. Lyyrisenä tragediana Ainon taru on kiehtonut taitelijoita ja taidepsykologeja.

Ilmarinen eli Ilmari, seppä, ”takoja iänikuinen”, esiintyy yli puolessa Kalevalan 50 runosta. Hänen tärkeimpiä roolejaan ovat raudan kesyttäminen, sammon takominen, Pohjan neidon kosinta ja häiden vietto, kultaneidon valmistaminen, osallistuminen samporetkeen ja tulikipinän etsintään sekä taivaanvalojen vapauttaminen Pohjolan kalliosta.

Joukahainen tulee Väinämöistä vastaan Kalevalan 3. runossa. Hän on Väinämöiselle huono-onninen kilpailija, koska hänen tietonsa osoittautuvat mitättömiksi Väinämöisen tietoihin verrattuina: kun Väinämöinen laulaa Joukahaisen suohon, hänen on luvattava Aino-sisarensa lunnaiksi vanhalle tietäjälle. 6. runossa Joukahainen ampuu Väinänmöisen mereen.

Kullervo, Kalervon poika, runojen 31−36 päähenkilö, joka selviytyy lapsena Untamon surmanyrityksistä, tekee tuhotöitä, myydään orjaksi Ilmariselle, paimeneksi lähetettynä katkaisee veitsensä kiveen, jonka paha emäntä on leiponut hänen eväsleipänsä sisään, nostaa kostoksi pedot repimään Ilmarisen emännän, löytää kuoilleiksi luullut omaisensa, viettelee tuntemattoman sisarensa, kostaa Untamon heimolle ja heittäytyy miekkaansa.

Lemminkäinen, josta Kalevalassa käytetään myös nimiä Kaukomieli ja Ahti Saarelainen, ryöstää ja hylkää Kyllikin, saadakseen Pohjan neidon hiihtää Hiiden hirven ja valjastaa tulisen ruunan, suistetaan itse Tuonelan jokeen, mistä äiti hänet pelastaa, surmaa kutsumattomana vieraana Pohjolan isännän, joutuu pakolaisena Saaren impien iloihin ja kostoretkelle Pohjolaan, osallistuu samporetkeen.

Lemminkäsen äiti, varoittelee ja neuvoo poikaansa, mutta käy myös reippaasti toimeen, kun Lemminkäinen tarvitsee apua. Nimettömäksi jätetty äiti kuvataan mahtavana loitsijana ja parantajana, joka saa palautettua poikansa henkiin.

Louhi, Pohjolan emäntä on Kalevalan päähenkilöitä, mutta puuttuu eeppisistä kansanrunoista. Lönnrot löysi nimen joko GananderinMythologia Fennicasta tai Kesälahden Juhana Kainulaiseltakuulemistaan loitsuista. Hänen tuntemissaan samporunoissa sen tilalla oli Portto Pohjolan emäntä tai Pohjan akka harvahammas tai musta tai sokea Pohjan akka tai itse Pohjolan emäntä. Louhi-nimeä Lönnrot käytti vain vaateliaasta, pahasta ja vihamielisestä Pohjolan emännästä Kalevalan runoissa 7−15 ja 38−49, mutta ei esimerkiksi Pohjolan häiden emännästä.

Antero Vipunen, ammoin kuollut suuri tietäjä, jolta Väinämöinen noutaa veneen veistoon tarvitsemansa sanat eli luotteet. 17. runo kertoo, miten Vipunen nielee Väinämöisen ja lukee 356-säkeisen loitsun karkottaakseen sepäksi ryhtyneen tunkeilijan vatsastaan. Väinämöinen vaatii Vipusta luovuttamaan salaiset sanat: ”mahti ei joua maan rakohon, vaikka mahtajat menevät”. Virsikäs Vipunen laulaa syvimmät tietonsa, ja Väinämöinen lähtee hänen suustaan ja saa veneensä valmiiksi.

Väinämöinen, Väinö, Kalevalan keskushenkilö esiintyy runoissa 1−10, 16−21, 25 sekä 35−50. Hänen säännöllinen epiteettinsä on ”vanha” tai ”vaka vanha”, harvemmin ”viisas”. Kertosäkeenä on ”tietäjä iänikuinen” tai ”laulaja iänikuinen”. Eri yhteyksissä häntä luonnehditaan hyväsukuiseksi, suureksi mieheksi, pyhäksi urooksi. Hän on osallistunut alkuajan luomistöihin. Jos hänet surmattaisiin, niin ”ilo ilmalta katoisi, laulu maalta lankeaisi”. Väinämöisen nimi johtuu sanasta väinä, joka on tarkoittanut leveää, hitaasti virtaavaa jokea tai merensalmea. (esim. Väinäjoki Latviassa ja ”Saaremaa väin” Viron mantereen ja Saarenmaan välillä). Väinämöis-mielikuvat voi ryhmittää neljäksi perustyypiksi: alkumeren luoja-jumala, kulttuuriheeros, samaanisankari, merisankari ja kosiomies.

Kalevalan keskeiset henkilöt teoksesta Liisa Kaski: Kalevala ja opas sen lukemiseen. Ulkoasu Sanna-Reeta Meilahti. SKS 2015.

Pertti Anttonen − Matti Kuusi 1999: Kalevala-lipas. Uusi laitos. Helsinki, SKS.
Piela, Ulla, Knuuttila, Seppo ja Kupiainen, Tarja (toim.) 1999: Kalevalan hyvät ja hävyttömät. Helsinki, SKS.