Kansainvälinen kansallisuus

Kalevala rakensi suomalaisten kansallista identiteettiä.

Jopa jo ennen julkaisuaan Kalevala alkoi saada mainetta mahdollisena suomalaisten kansalliseepoksena, vaikka Lönnrotilla ei ollut aikomuksena sellaista kirjoittaa. Ensimmäinen vuonna 1835 julkaistu Kalevala oli pikemminkin yritys tarkastella voiko yksittäisistä runoista yhdistellä laajan eepoksen, saada kansanrunoja talteen ja edistää niiden keräämistä, kuten Lönnrot kirjoittaa esipuheessaan.

1800-luvulla eepoksilla oli merkittävä vaikutus yhteiskunnassa ja kulttuurissa, koska niiden ajateltiin heijastavan erityisen hyvin omaa kansallista kulttuuria. Tässä näkyy aikakauden kansallismielinen ajattelutapa, jonka mukaan kansallisuus ja kansaan kuuluminen olivat keskeisiä kulttuuria ja yhteiskuntaa määrittäviä tekijöitä. Tämä käsitys ainutlaatuisista kansallisista kulttuureista synnytettiin kuitenkin kansainvälisesti.

Ajatus kansanrunouden keräämisestä ja julkaisemisesta vahvistui erityisesti Englannissa ja Saksassa 1700-luvulla. Suomi oli tuolloin vielä osa Ruotsin valtakuntaa, mutta jo silloin myös suomenkieliseen suulliseen kulttuuriin osoitettiin mielenkiintoa oppineissa piireissä. Käsitys suullisten kansankielisten runojen ja kertomusten merkityksestä kansallisen identiteetin tärkeänä rakentajana vahvistui 1800-luvulla erityisesti sellaisissa maissa, joilla ei ollut vahvaa kirjallisuushistoriaa.

Suomessakin näitä ajatuksia otettiin innokkaasti vastaan ja käsitys ainutlaatuisesta suomalaisesta kulttuurista oli tässä mielessä tuontitavaraa Euroopasta. Kansanrunouden kerääminen oli aatteellinen ja tieteellinen hanke, jonka avulla pyrittiin saamaan tietoa suomalaisten omasta kielestä, menneisyydestä ja kulttuurista. Lönnrot kirjoitti kansanrunojen merkityksestä seuraavasti ensimmäisessä kansanrunojulkaisussa, Kantele-vihkoissa(1829–1831):

Lönnrotin mukaan siis runot olivat tärkeitä, ansaitsivat arvostusta ja olivat erityisellä tavalla juuri suomalaisia. Ne kertoivat yhtenäisen kansan olemassaolosta sekä sen kielestä ja historiasta.

Kalevalasta tuli hyvin suosittu ja sen lukijat alkoivat heti ajatella, että siitä voitaisiin suoraan päätellä, miten esihistoriallisella ajalla on eletty ja ajateltu. Vielä tänäkin päivänä monet uskovat, että Kalevala kertoo todellisista muinaisista suomalaisista. Eepos on kuitenkin kokonaisuudessaan Lönnrotin kirjoittama. Hän laajensi löytämiään runoja ja yhdisteli niitä paljon pyrkimyksenään muun muassa yhtenäisen juonen rakentaminen. Siksi sitä ei voida käyttää lähteenä historialliselle tiedolle. Siten Kalevala on tarjonnut kuvitellun menneisyyden suomalaisille.

Runolaulajien kertomukset ja laulut otettiin tällä tavalla oppineiden haltuun ja hallintaan. Niiden avulla voitiin rakentaa ajatusta siitä, mitä ja millaisia suomalaiset ovat. Vaikutukset olivat hyvin pitkäkestoisia, niillä esimerkiksi perusteltiin toisen maailmansodan aikana suomalaisten kansallismielisiä toimia Venäjältä miehitetyillä alueilla.

Kansanrunojen laulajat eivät itse ajatelleet olevansa suomalaisia. Suomalaista identiteettiä vasta keksittiin ja rakennettiin 1800-luvulla kansainvälisten esikuvien mukaisesti pienessä oppineessa piirissä. Käsitys siitä, että suomen kielen puhuminen määrittää myös henkilön suomalaiseen kansaan kuuluvaksi, omaksuttiin laajasti vasta myöhemmin 1800-luvun lopulla ja 1900-luvulla.

Kalevala on samaan aikaan kansallinen ja ylikansallinen teos. Se ei olisi voinut syntyä ilman kansankielistä suullista runotta, mutta toisaalta sen synnylle oli yhtä tärkeää eurooppalainen, antiikin Kreikkaan ulottuva, kirjallinen kulttuurihistoria ja sen mukanaan kantamat ajatukset. Käsitys, että kaikki ihmiset kuuluvat johonkin kansaan, keksittiin aluksi pienessä oppineessa piirissä, mutta se alkoi saamaan runsaasti suosiota vasta 1800-luvun aikana, niin että kansallisuusaatteesta, nationalismista, tuli hallitseva tapa tarkastella maailmaa 1900-luvulle tultaessa. Suomessa Kalevala vaikutti paljon tähän prosessiin.

Anttonen, Pertti 2008: Kalevala ja kansalliseepoksen politiikka. Teoksessa Ulla Piela, Seppo Knuuttila ja Pekka Laaksonen (toim.), Kalevalan kulttuurihistoria. Helsinki, SKS.
Fewster, Derek 2008: Kalevala ja muinaisuuden politisoituminen. Teoksessa Ulla Piela, Seppo Knuuttila ja Pekka Laaksonen (toim.), Kalevalan kulttuurihistoria. Helsinki, SKS.
Lönnrot, Elias 1990: Valitut teokset 5: Muinaisrunoutta. (Toim. Raija Majamaa.) Helsinki, SKS. 
Saarelainen, Juhana 2019: Runous, tieto ja kansa. Elias Lönnrotin ajattelu ja toiminta aikalaisfilosofian kontekstissa. Turku, Turun yliopisto.