Johan Tanholinin kirje Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralle

K Kunniallinen Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran jäsenistö
m m =
Herrat K. Krohn!!
F. W. Rothsten

Kansanrunoston suu=
ri arvosin[ta] ja tuotteliain[ta]
keräämis tapaa [on] etis=
tää kansan syvistä
rivistä lähtenyttä
kerääjää siten, että
hän menee jonkun
työssä työskentelevän
äijä kulun tykö, tarjoo
sillen tupakkaa, nuus=
kaa, mällin, viinaa,
tulia, tahi mitä vie=
rasvaraisuutta käsil=
le sattuu. Sitten pyytää

henkilöltä nimen
omaa. Sanoppas
nyt hyvä Matti Mik=
ko Stiina Liisa Heikki,
tahi mikä henkilön
nimi sitten on. mullen
joku kumma sana runo
laulu satu arvuutos.
minä tiedän että sinä
niitä vielä muistat
kun sanovat isäsikin
ollein mestarin sanan
laskuja ja runoja
muistamaan. Sanos
nyt. luusta, puusta.
ojan suusta. Mistä
vaan ikinäsi isäsi
muistat kummia sa=
noja sanonein. Sitten
kohta henkilö sanoo:
Niin sitä sano ennen
Isä, vaari, äiti, vainaa

ja kasniin. Nyt on Kan=
sanrunoston lähteit
kertojalta auki kun
vaan ei kerääjä hätäi=
le ajan kulusta, kyselee
toista ja toista ehtimän
takein. Taas tarjoo jota
kin suuhun pantavaa.
Ja voi paha jos vaan
viinaa kahvia on . .
Kyllä sitten sanoja vir=
taa taikoja tulvana
tulee. Ei ne kesken
tahdo loppua. Niin
niitä Kansan henkisiä
rikkauksia saa. Kun
ei ole saita suuhun
panosta, tarjoo tarjoo
ja taas tarjoo. Kyllä
niitä näillä saa.
Woi voi. monta kiloa
on kahvia olen menettä=
nyt

kessu kukkarota lop=
puun polttanut. Pöt=
kyrullan päätä pan=
nut, vienynnä viina
lasia. Mutta on niitä
sanojakin Jumalan kii=
tos saatu. Ei kannata
katua, että on hetelmä
huono. Näistä jos
Jumala sen suo että pen=
ni pingahtaa. Niin
Jeibohu! Minä tah=
don näyttää kuinka
paljon pitäitä [pitäjiä] keräi=
lemässä käytään tuli
mikä tuleekkaan, en
minä saalista nurise
Kunhan saan kuivan
leivän. – – – – –
Kesti
J. Tanholin.
Wiitasaari.