Lennart Berghällin kirjoitus Walistaja-lehdessä
Lennart Berghäll oli taitava kirjoittaja ja tärkeä henkilö Valistaja -lehden toimituksessa sen alkuaikoina
Suomeni soreassa salossa
On syksyinen lauvantai. Lehdet ovat varisseet puista, joten metsät ja tiet ovat keltaisia niistä. Kuljen haaveillen pitkin metsäpolkua. En tiedä voiko metsässä kulkeakaan ilman haaveilua, niin lumoavalta tuntuu luonnon avara raikas sali. Ajattelin, milloinka koittaa se aika, jolloin jokainen voi suuremmassa määrässä nauttia luonnon suloudesta. Milloin tehtaan pölyä henkittävä koneen orja voi riemumielin rientää metsän siimekseen.
Kuljin niin ajatuksissani, että en huomannut ennen kuin tulin erään mökin pihalle. Astun ovesta sisään, mutta en ensin nähnyt mitään, sillä niin pimeä se oli. Wähitellen sentään tottui silmäni pimeyteen. Näin perällä ikkunan vieressä vanhan ja koukkuselkäisen eukon. Sängyssä makasi mies sairaana. Teki hyvin vastenmielisen vaikutuksen mennä sisälle. Huone oli niin matala, että pää tahtoi ottaa kattoon ja muutenkin oli se hyvin pilaantunutta ilmaa täynnä. Istuin penkille ja kyselin heiltä yhtä ja toista, he olivatkin hyvin puheliaita. Mökin mies alkoi sängyssä puhelemaan. Pyysin heitä kertomaan elämästään, ja näin kertoi hän:
Isäni ja äitini ovat tehneet tämän mökin synkkään metsään. He ovat tässä elinikänsä asuneet ja korpea raivanneet, minkä ovat ehtineet. Heidän kuoltuaan perin minä tämän mökin ja menin naimisiin. Yhdessä aloimme viljelyksiä raivata. 30 vuotta olemme tehneet työtä vanhuuden päivien turvaamiseksi. Toivoimme että vanhoiksi tultuamme saamme asua huolettomana tässä kuolemaan asti. Mutta toiveemme pettivät. Isäntä antoi häätökäskyn, kun emme vanhoiksi tultuamme enää kyenneet kaikkia veroja suorittamaan. Nyt meidän on muutettava, mutta minne, siitä on kysymys?
Enempää hän ei voinut jatkaa. – Kysyin heiltä: uskotteko raamattuun. Siitä ukko vähän närkästyi, sillä ei hän ole koskaan muita kirjoja lu-
kenutkaan kuin katkismusta,
virsikirjaa ja raamattua. Muitten kirjojen lukemista piti hän
synnillisinä. Kysyin vielä mitä puoluetta he ovat äänestäneet. – Suomettarelaista, oli varma vastaus. – Miksi juuri suomettarelaista, kysyin. – Sentähden kun isäntäkin niin tekee, vastasi hän.
Wielä tein kysymyksen, jos heiltä on leipä ollut koskaan lopussa. Waimo
vastasi vedet silmissä, että se on nytkin lopussa eikä ole mitään
tietoa mistä sitä saada, täytyy kai turvautua kerjuuseen kuten joskus
ennenkin.
Raskaalla mielellä poistuin heidän luotaan, olin huolissani heidän
kohtalostaan. Ohdakkeinen on tehtaalaisen elämä vanhoilla päivillään,
mutta monin verroin vaikeampaa on mökkiläisen
taistelu elämästä. Ylistetty olet saloseutu runoissas ja lauluissas.
Mutta löytyykö mistään niin paljo surua, puutetta ja kyyneliä kuin
Suomeni soreassa salossa.