Sten Anders Wallinin kirjeitä Maria Karpille

Helsingistä joulukuun 18 pä       
W. 1876

Rakastelu ystävän!!

Palion tervessi ennen rakastetulta ystävältäs nyt lähestyn minä sinua näilä lyhyilä mutta kuitenkin rakkaila riveilä muistellen aikoia entisi ja niitä ijloisia hetkiä kuin ollemme viettäne keskenäme ja sen myös vakutan pualestani että sen kuin olen puhunu sen minä pirän kiven kovalla sillä sinua en saa mielestäni pois sillä sinä ollet rakastannut minua minä sinua mutta sen sanon kuitengin jos onnes lulet kohtavan jo ennen minua niin sitä en voi estä

Kaukana ollan nyt toinen toisistamme mutta rakaus ulottu viellä piremmäle ei nyt mitän muuta van ällä olle surevainen sillä pian nemme toinen toisem jollei nyt ensi kävänä niin syksylä jo vimäitäkin lähela minulle vastaus ja tieto kuinkas voit silä toivo kaikista rakain ystäväs

Sten Andres Wallin

Atressi on        
Sten Andres Wallin
Suomen karti patalionan
3 kompani Reservi

Helsinkin

Helsingissä 18.p. Huhtikuuta 1885

Rakas Marini!!!

Wiime kirjeessäni en maininnut sota=asioista mitään, sillä pidin sitä jonkinlaisena arkuutena, kuin jo talvella kuulin että sinä pelkäät sodassa olevan surmani. Jo silloin huomautin sinulle, että en missään tapauksessa toivo tahi iloitse että sota syttyisi nyt sitä vähemmän kuin se tietysti niin likeellä tulee koskeeman oma Suomen maatamme. Mutta sitä paitsi myös tulee ottaa huomioon, että asemani tahi sotilas ammatti, jossa olen, vaatii Pyhää velvollisuuteni minun Kursailematta astua uljaasti taistelu tantereelle Kuin Käsky

annetaan ja Herra Kaikkivaltias sen parhaaksi näkee; silloin rakkaat
lempi ystävät, sukulaiset täytyy jättää, sekä pyhällä velvollisuuden
tunteella käydä siihen toimeen joka ei ole yksityisen eduksi, vaan
koko=armaan Isän maamme. Olen iloinen, sekä rakastan, Rakkauteni
sentähden on ollut ja on vielä kiihoittunut oikein kiihkeäksi sinua
kohtaan, kuin tiedän että viime Turkin sodan aikana niin täydellisesti
soit sydämessäsi sijaa minulle kaukana sotatantereella toimivalle
halvalle olennolle sekä koko aattesi olivat siellä missä minä olin;
vaikka sitä silloin en tiennyt enkä voinut uskoakaan. Silloin kuin
lähdimme täällä rauta tien asemalta katselin ympärilleni vaan en
tuntenut ketään jolle olisin voinut sanoa jäähyväiseni siis luulin
olevan unhoitettu kaikilta, olin kuin kuollut, vaikka kuitenkin elin;

tiesin että Isäni ja Äitini olivat ne jotka minua muistivat mutta heillekän ei minun ollut tilaisuus sitä tehdä –––
Nyt tiedän että minulla on uskottu ystävä jolle olen kaikki kaikissa – siksi pyydän huomauttaa ett’ei surusi olisi ikävä ja kauhistava jos sota syttyisi, jota ei vielä ole takaamista, vaikka vähän rauhan päin asiat näky sanoma-lehtien mukaan kallistuvaan – – – – –
Toivon että puhtailla rakkauden aateillasi seurat minua sotatantereella, ei hurmasti=ikävöiden; nimittäin sentähden että Jumala on suonut sinulle näin onnettoman kohtaloon minun tähteni–. Muistaa tulee, että kokoo kansa panee luottamukseen sotilaihinsa kuin maa, yhteiskunta ja kunnia on vaarassa – jos rauhan aikana soturinsa, samalta kansalta, saavat vähän moitteitakin – kun muka sotamies rauhan aikana ei ole mistään arvosta. – – – – – –