Tutkimustyö Kynällä kyntäjien taustalla

Kynällä kyntäjät -sivusto perustuu 2000-luvun alkupuolelta lähtien tehtyyn tutkimustyöhön monissa eri tutkimushankkeissa. Työssä on ollut mukana useiden eri alojen edustajia: historioitsijoita, kirjallisuuden- ja kielentutkijoita, uskontotieteilijöitä ja folkloristeja. Tutkimus sai alkunsa huomiosta, että ”tavallisten”, ruumiillista työtä tehneiden suomalaisten kirjoitustaidon historiasta ei tiedetty juuri mitään:

Tutkimustyön alkuaikojen keskeinen kysymys kuului: onko vanhoja dokumentteja säilynyt? Päämielenkiinto kohdistui 1800-lukuun, jolloin yhteiskunta muuttui voimakkaasti, mutta kansanopetus ei ollut vielä pakollista. Odotukset dokumenttien löytymisestä olivat varovaiset. Voisiko arkistoista vielä löytyä tutkimattomia käsikirjoituksia? Eivätkö vanhoista ajoista kiinnostuneet olleet peranneet arkistojen hyllyt jo aikoja sitten ja moneen kertaan?

Arkistotutkimusta tehtiin erityisesti Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistossa, mutta myös muita arkistoja kartoitettiin sekä pääkaupungissa että maakunnissa. Kävi ilmi, että hajallaan erilaisissa kokoelmissa ja irrallisina pieninä arkistoyksikköinä oli runsaasti kansanihmisten kirjoituksia, esimerkiksi kirjeitä, omaelämäkertoja, runoja, virsiä, fiktiota, päiväkirjoja, uskontoon ja elämänkatsomukseen liittyviä tekstejä.

Jälkikäteen arvioiden aineistojen löytyminen ei ole lopulta kovin yllättävää. Vuonna 1880 väestölaskennan yhteydessä tehdyn selvityksen mukaan noin 13 prosenttia suomalaisista oli tuolloin kirjoitustaitoisia. Kyseessä oli siis harvinainen taito. Väestötasolla kyse oli kuitenkin noin 250 000 ihmisestä. Näistä noin 30 000 henkeä kuului säätyläisiin, jotka oppivat ainakin auttavat kirjalliset taidot osana säädynmukaista kasvatustaan. Säätyläisiin kuulumattomia oli kirjoitustaitoisista siis valtava enemmistö, noin 220 000 henkilöä. Kaikkiaan 1800-luvun aikana kirjoitustaitoisia rahvaanihmisiä oli useita satoja tuhansia. Hyvin harva heistä ehkä käytti taitoaan aktiivisesti, ja ylivoimaisesti suurin osa aineistoista on varmasti tuhoutunut. Jälkiä arkistoihin on silti jäänyt paljon.

Tutkimusten lähtökohtana ovat olleet löydetyt käsikirjoitukset: moniaineksinen ja rikas aineisto. Kokoavana käsitteenä on ollut kirjallistuminen, jolla tarkoitetaan kirjoitetun sanan kasvavaa painoarvoa yhteiskunnassa sekä yksilöiden ja yhteisöjen osallisuutta tässä prosessissa. Eri alojen tutkijat ovat esittäneet aineistoille erilaisia kysymyksiä. Kaikkia on kuitenkin kiinnostanut

Kirjoitustaitoiset kansanihmiset olivat asemaltaan ja taustoiltaan kirjava joukko. Tilastollisesti kirjoitustaito epäilemättä yleistyi ensin vakavaraisten talollisten keskuudessa, mutta arkistoista löydettyjen tekstien tekijöinä oli lähes koko ruumiillista työtä tehneiden ihmisten kirjo talonpojista ja emännistä satunnaisilla töillä itsensä elättäneisiin kuljeskelijoihin. On erittäin vaikeaa löytää termiä, joka sopisi kuvaamaan heitä kaikkia.

Tehdyissä tutkimuksissa on puhuttu paitsi kirjoitustaitoisista kansanihmisistä, myös itseoppineista kirjoittajista sekä kansankirjoittajista. Itseoppineisuus kuvaa monien reittiä kirjoitustaitoisiksi, sillä kouluja oli vähän eikä niissä ennen 1800-luvun loppuvuosia yleensä opetettu kirjoittamista. Kansankirjoittaja on ilmaus, joka viittaa aktiivisesti kirjottamista harjoittaneeseen henkilöön. Hän kirjoitti ehkä runoja ja kertomuksia, joskus päiväkirjaa, ja hyvin usein hän toimi kirjurina kirjoitustaidottomille. Julkaisukynnys saattoi ylittyä, kun kansankirjoittaja sai juttunsa sanomalehteen. Lukijakirjeet julkaistiin melkein aina nimimerkeillä, joten tutkimuskohteena olevat kirjoittajat eivät yleensä saavuttaneet nimeä tai mainetta teksteillään.

Kynällä kyntäjät -sivusto avaa tutkimustuloksia kaikille suomalaisille:

Uskomme, että sivusto tarjoaa oivalluksia ja uusia, yllättäviä näkökulmia suomalaisten menneisyyteen. Historian kokijat, näkijät ja tekijät löytyvät paitsi vallan saleista myös pelloilta, käsityön äärestä, tehtaista, sotaharjoituksista, kansanliikkeistä.

Kaisa Kauranen