Käsinkirjoitetut lehdet
Saksalainen Johannes Gutenberg keksi kirjapainotaidon 1400-luvulla. Vaikka keksintö mullisti tiedonvälitystä, käsin kirjoitetuilla teksteillä oli painetun rinnalla tärkeä sija vielä vuosisatojen ajan. Yksi osoitus tästä ovat käsinkirjoitetut lehdet, joita voisi verrata nykyiseen sosiaaliseen mediaan.
Käsinkirjoitetuissa lehdissä hyödynnettiin ja muokattiin suullisia kertomuksia ja painettuja tekstejä. Niissä kommentoitiin lehtien edellisiä numeroita ja käytiin kiivaitakin väittelyjä. Lukijoiden ja kuulijoiden osallistumisen kynnys oli matala. Huhut, uutiset, runot ja tarinat levisivät käsinkirjoitettujen lehtien välityksellä.
Juuri meille tärkeät asiat
Suomessa käsinkirjoitettuja lehtiä toimitettiin kansanliikkeissä, poliittisissa puolueissa ja yliopiston osakunnissa 1900-luvun alkupuolelle asti. Käsinkirjoitettuja lehtiä on tehty myös perheissä, kouluissa ja paikallisyhteisöissä.
Käsinkirjoitetuissa lehdissä on käsitelty aiheita, joista ei aina ole voitu kirjoittaa painetuissa julkaisuissa. Niiden avulla on voitu välttää lehdistösensuuria ja vallanpitäjien kontrollia. Tosin paikallisesti saattoi käsinkirjoitettukin julkaisu joutua päättäjien silmätikuksi. Keski-Euroopassa käsinkirjoitetuista julkaisuista tehtiin monia kopioita, mutta Suomessa ja Pohjoismaissa lehteä on yleensä tuotettu vain yksi kappale. Se kiersi pienemmässä piirissä ja luettiin ääneen yhteisön kokoontumisissa. Lehtiin voitiin antaa välitöntä palautetta ja niistä voitiin keskustella suullisesti.
Esimerkiksi hartolalainen talollinen Juho Kaksola toimitti 1860-luvulla kylälehtiä, joissa hän opasti lukijoita raittiuteen ja hyviin tapoihin. Kaksola korosti luku- ja kirjoitustaidon merkitystä myös naisille, mikä oli tuona aikana edistyksellistä. Myös muista kylälehdistä on tietoja samalta ajalta.
Järjestöjen tiedonvälitystä
Tärkeä murros tapahtui, kun käsinkirjoitetut lehdet alkoivat levitä joukkojärjestöjen kulttuuriksi 1800-luvun lopulla. Suomeen perustettiin 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa satoja nuorisoseuroja, raittiusseuroja ja muita yhdistyksiä. Pienilläkin paikallisyhdistyksillä oli omia lehtiään.
Käsinkirjoitetut lehdet olivat tärkeä toimintamuoto myös työväenliikkeessä. Lehdissä käsiteltiin suuria ajankohtaisia aiheita kuten naisten asemaa, kehitysoppia tai köyhien ja varakkaiden välistä kuilua. Toisaalta niissä oli kaskuja, kertomuksia ja paikallisia uutisia. Lehdissä käsiteltiin myös yhdistysten toimintaa sekä ristiriitoja, joita niissä esiintyi. Kirjoittajat kätkeytyivät usein nimimerkkien taakse, joita ei ollut lupa paljastaa. Yhdistysaktiivit tutustuivat kirjalliseen kulttuuriin ja harjoittelivat kirjoittamista käsinkirjoitettuja lehtiä toimittamalla. Joistakin tuli myöhemmin ammattitoimittajia. Kaikkia kehotettiin osallistumaan lehden tekemiseen:
”Kenenkään ei tarvitse kursailla toimittajia, enempää kuin muitakaan, ja olla antamatta kirjoituksiaan lehteen, sillä olemmehan kaikki yhtä höpöjä”,
luki Ilmajoen nuorisoseuran Wesa-lehdessä 1903.
Tutustu myös näihin
LÄHTEET JA KIRJALLISUUS
Salmi-Niklander, Kirsti 2004: Itsekasvatusta ja kapinaa. Tutkimus Karkkilan työläisnuorten kirjoittavasta keskusteluyhteisöstä 1910- ja 1920-luvuilla. Helsinki: SKS.
Salmi-Niklander, Kirsti 2013: Käsinkirjoitetut lehdet. Yhteisöllisen kirjoittamisen ensiaskeleita. Teoksessa Lea Laitinen & Kati Mikkola (toim.), Kynällä kyntäjät. Kansan kirjallistuminen 1800-luvun Suomessa, 384–409. Helsinki: SKS.
Wesa-lehti 1903. Ilmajoen museo.