Viisi Kalevalaa
Lönnrot toimitti Kalevalasta useita versioita, joista vuonna 1849 ilmestynyt Uusi Kalevala on saanut aseman Suomen kansalliseepoksena.
On laskettu, että Lönnrot laati viisi erilaista versiota eepoksesta (puhutaan Kalevala-prosessista) sekä työsti itselleen välilehdillä varustetun Kalevalan uusia keruumatkoja ja muistiinpanoja varten.
Seuraavassa on luettelo eri Kalevala-versioista, valmistumisvuosista ja niiden sisältämistä säemääristä:
- Sikermä-Kalevala, käsikirjoitus 1833 (sisältää kokonaisuudet: Lemminkäinen, 825 säettä, Väinämöinen, 1867 säettä, ja Naimakansan virsiä, 499 säettä)
- Runokokous Väinämöisestä eli Alku-Kalevala, käsikirjoitus 1833 (5052 säettä) (ensimmäinen hahmotelma eepoksesta)
- Vanha Kalevala, 1835 (12 078 säettä) (Kalevalan ensimmäinen painos)
- Välilehdillä varustettu Vanha Kalevala, 1836−1837 (seitsemännellä keruumatkalla mukana ollut työversio, jonne Lönnrot kokeili uusia runoja ja säkeitä)
- Uusi Kalevala, 1849 (22 795 säettä) (Kalevalan laajennettu laitos, kansalliseepos)
- Lyhennetty Kalevala eli Koulu-Kalevala, 1862 (9732 säettä) (koulujen tarpeisiin laadittu lyhennelmä)
Havainnekuva Lönnrotin Kalevalan eri versioiden valmistumisesta. Kuva pohjautuu Väinö Kaukosen laatimaan kaavakuvaan Kalevalan syntyvaiheista (Kaukonen 1979, 161).
Väinö Kaukosenkartta osoittaa, miten erilaiset runohahmotelmat, Lönnrotin väitöskirja, keruumatkoilta kerätty aineisto sekä keskeisten laulajien tapaamiset ajoittuvat työprosessin eri vaiheisiin.
Lyyrisen kansanrunon kokoelma, Kanteletar ilmestyi Vanhan ja Uuden Kalevalan välissä vuosina 1840 ja 1841 eli työvaiheessa, jossa Lönnrotin hallussa ollut runoaineisto kasvoi yhä enemmän ja ajatus runojen keskinäisestä järjestyksestä vahvistui. Kantelettaren vaikutus Kalevalan laajennetun version, niin sanotun Uuden Kalevalan (1849) valmistumiseen on ollut huomattava.
Lönnrotin työtä kansanrunojen parissa voidaan ymmärtää katsomalla kaikkia erilaisia kirjoituksia, joita Lönnrot tuotti samalla kun valmisteli Kalevala-eeposta. Se, että Lönnrot esimerkiksi kirjoitti henkilökohtaisissa kirjeissään kertovien runojen järjestyksestä oli yksi ajattelu- ja työvaihe, joka edisti itse eepoksen valmistumista.
Kirjallisuus
Honko, Lauri 1999: Pitkän eepoksen laulaja. Teoksessa Kalevala, 1999. Helsinki, SKS.
Kaukonen, Väinö 1979: Lönnrot ja Kalevala. Helsinki, SKS.