Lönnrotin käsikirjoituksia

Tutustu Elias Lönnrotin alkuperäisiin käsikirjoituksiin: runonkeruumatkojen muistiinpanoihin, Kalevalan käsikirjoitukseen sekä lyyristen runojen vihkoon.

Lönnrot oli systemaattinen kirjatessaan keruumatkoillaan kuultuja runoja ylös. Tavallisesti hän kirjoitti runoja vihkon vasempaan marginaaliin jättäen oikean puolen sivusta tyhjäksi. Sinne oli kätevää kirjoittaa erilaisia huomioita, sananselityksiä tai lisää versioita sivun vasemmassa laidassa olevaan runoon.

Lönnrotille runomuistiinpanot merkitsivät jatkuvaa toimitustyötä. Muokkaustyö alkoi runonkeruumatkalla, jatkui illalla majapaikassa, myöhemmin kotona. Jopa vuosien jälkeen Lönnrot saattoi palata johonkin runotekstiin, jota halusi kehitellä eteenpäin. Lönnrot merkkasi omiin muistiinpanoihinsa pystyviivan niiden runojen kohdalle, jotka oli käyttänyt esimerkiksi Kalevalaan. Näin hän oli selvillä, mitä runoja oli jo ottanut mukaan eeposkokonaisuuteen. Olihan työn tavoitteena esittää mahdollisimman kattavasti suomalais-karjalaisia kansanrunoja, joskin yhtenäiseen juoneen sovitettuna.

​Osa Elias Lönnrotin säilyneistä käsikirjoituksista koostuu erilaisista selityksistä ja kommenteista, jotka liittyvät Kalevalan sisältöön tai yksittäisiin sanoihin. Hän laati selityksiä avuksi lukijoille, joille eepoksen runomittainenkieli oli vaikeaa. Lisäksi Lönnrot tarvitsi erilaisia selityksiä myös itselleen, kun hän luennoi 1850-luvulla suomen kielen ja kirjallisuuden professorina Kalevalasta.

Vaikka Lönnrot oli Kalevalan laatijana eepoksen paras asiantuntija, ei hänellekään kaikki aina ollut selvää. Monista, hyvinkin erilaisista runoaineksista koostettu 50 runon eepos herätti myös tekijälleen kysymyksiä. Lönnrot saattoi kirjoittaa itselleen seuraavanlaisen kysymyksen: 

Lönnrotin lyyristen laulujen vihko, jonka sivuille Lönnrot muokkasi, sovitti ja selitti tallentamiaan lyyrisiä runoja. Lönnrotiana 29. Kuva: SKS.

Painettu vuoden 1849 Kalevala, jota Lönnrot käytti luennoillaan. Lönnrotiana 39. Kuva: SKS.

Lönnrotin selityksiä ja sanojen käännöksiä Kalevalaan. Lönnrotiana 122. Kuva: SKS.

Lönnrot ryhtyi viimeisinä vuosinaan laatimaan myös Kantelettaresta uutta, laajennettua versiota. Työ keskeytyi Lönnrotin kuolemaan 1884. Alkuperäisiä käsikirjoitusniteitä säilytetään Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistossa. Niitä lukemalla havainnollistuu, että myös Kanteletar oli prosessi, alati muotoutuva ja yhä uudestaan tekijäänsä innostava. Kuten Kalevalassa, Lönnrot pyrki täydellisempään, parempaan ja laajempaan kokonaisuuteen hyödyntämällä kaiken siihen asti kerätystä runoaineistosta. Itse hän arveli uuden Kantelettaren olevan valmistuessaan ainakin puolet entistä painosta laajempi.

Lönnrotin korjauksilla ja lisäyksillä varustettu vuoden 1840 Kanteletar. Lönnrotiana 47. Kuva: SKS.