Kalevala ja yhteiskunta

Tapaus #metoo.

Kalevalaa käytetään usein julkisessa keskustelussa niin että eepoksen sisältö ja lähdepohja hämärtyvät. Esimerkiksi Kalevalan Ainoa on tulkittu niin nuoruuden ja viattomuuden symbolina kuin feministien esitaistelijana. Erityisesti Aino hauraana, kauniina nuorena neitona on varhaisten Kalevala-tulkitsijoiden ja sittemmin kuvataiteilijoiden vakiinnuttama kuva, eräänlainen suomalaisuuden kuvitelma. Tässä muutamia tyypillisiä näkemyksiä Ainosta:

Toisaalta Aino on nähty nuoruuden symbolina, jossa yhdistyvät herkkyys ja tahdonvoima. Ainon voi tulkita myös modernina naisena, joka kieltäytyy perheen vaatimuksista ja valitsee tunteittensa pohjalta toisin. Tämä Ainon ristiriita, tahdon ja tunteiden välinen suhde, liittyi myös vuonna 2017 alkaneeseen #metoo-keskusteluun, joka Suomessa kiteytyi Kalevalaan ja Akseli Gallen-Kallelan tulkintoihin.

Miten Kalevalaa tulkitaan vasten #metoo-keskustelua? Onko Väinämöinen ahdistelija ja Aino uhri? 

Syksyllä 2017 alkaneen #metoo-keskustelun yhtenä käynnistäjänä oli Akseli Gallen-Kallelan Aino-maalaus. Keskustelijoiden mielestä Väinämöinen oli vastenmielinen ahdistelija, joka häiritsi Ainon naiseutta ja sukupuolista koskemattomuutta. Gallen-Kallelan maalauksessa korostuvatkin Väinämöisen ahnaat kädet kurottelemassa hätääntynyttä, alastonta Ainoa kohti, mutta tämä on taiteilijan tulkinta Kalevalan tarinasta. Kun valotetaan kansanrunojen ja Kalevalan taustoja, kysymys, onko Väinämöinen ahdistelija ja Aino uhri, ei välttämättä ole olennainen.

Akseli Gallen-Kallela: Aino-triptyykki, luonnos, ajoittamaton. Kuva: Kansallisgalleria / Pirje Mykkänen.

Seksuaalista häirintää koskevassa #metoo-keskustelussa Kalevalan Aino vedettiin keskusteluun mukaan häirinnän kulttuurisena esikuvana, kaikkien-ainojen-prototyyppinä. Toisaalta Aino todettiin häirinnän uhriksi, jonka jälkeen keskustelussa korostuikin Väinämöisen kohtalo.

Helsingin Sanomissa pohdittiin, miten nyt suhtautua mieheen: katsoako tästä lähtien Väinämöistä itsesäälin ja häpeän kautta?

Keskittyminen muihin henkilöihin kuin Ainoon ei Kalevalan tulkintahistoriassa ole mitenkään tavatonta. Tyypillisesti kiinnostusta on herättänyt joko Ainon äiti, jonka surua tyttären kuoltua on surkuteltu tai Väinämöinen, jonka mielipaha, sitä ettei Aino suostukaan tälle vaimoksi, on aiheuttanut lukijoissa sääliä.

Kuka ja millainen Kalevalan Aino oikeastaan on? Kysymyksen esitti jo Viljo Tarkiainen vuonna 1911:

Lönnrot ei Kalevalassa kuvaa Ainon ulkoista olemusta tai luonnetta. Siihen eivät antaneet vihjeitä myöskään kansanrunot. Aino ei, sellaisena kuin me hänet tunnemme, esiinny kansanrunoissa. Lönnrot koosti runon hyödyntäen erilaisia ja -aikaisia eeppisiä ja lyyrisiä runoja, joissa nuori nainen kohtaa kotipiirinsä ulkopuolella häntä uhkaavan miehen. Nuori nainen kotipiirin ulkopuolella on monin tavoin toistuva aihe runoaineistossa. Sen avulla käsiteltiin sellaisia asioita kuten naisen asema yhteisössä ja naisen mahdollisuus hyvään avioliittoon.

Kalevalan Aino-runon mallina oleva vienalainen Hirttäytyneen neidon runo kertoo nuoresta tytöstä, joka lähtee metsään taittamaan saunavastoja. Metsässä hän kohtaa kosijan, joka pelästyttää tytön. Tyttö juoksee itkien kotiin ja kertoo perheenjäsenille menettäneensä korunsa yltään. Vain äidilleen hän paljastaa todellisen tapahtuman, tuntemattoman kosijan kohtaamisen. Äiti kehottaa tyttöä valmistautumaan kosijalle. Tyttö menee aittaan, jonne hirttäytyy. Äidin kyynelistä muodostuu jokia, puita ja kolme käkeä, jotka kukkuvat tytölle. Lönnrot on hyödyntänyt Aino-runossa myös muita samaan teemaan liittyviä runoja (esim. Vedenkantaja Anni, Varas vie koristeet, Myyty neito) sekä sijoittanut moninaisia lyyrisiä aihelmia osaksi kerrontaa.

Miltä Aino näyttää, jos kysytään asiaa suoraan Lönnrotilta? Lönnrot kuvaa Kalevalan selityksissä Ainoa seuraavasti: Aino on vitsan varpa eli ohut, tumma, kuiva puun oksa, joka kuvastaa tämän suunnatonta surua. Huolellista (=surullista) kuvataan hoikaksi, sanoo Lönnrot. Nimenomaan lyyriset runot, joita Lönnrot lisäsi Kalevalaan kuvastamaan Ainon sisäistä maailmaa, ilmentävät surun ja ikävän murtaman ihmisen olemusta:

Huoli ja suru vanhentavat, mustaavat, vievät kumaraan ja kaventavat varren. Lyyrisissä lauluissa kyse on naineen naisen murheista. Avioliiton tuomat raskaat taakat ja pettymykset ovat rapauttaneet naisen kukkean olemuksen.

Lönnrotin selityksiä Kalevalan runoihin 1, 2, 4, 5, 6, 7, 18−50, Lönnrotiana 121, KIA, SKS.

Jos katsotaan Kalevalan Aino-runoelman juonta, ei sieltä varsinaisesti nouse #metoo-keskustelussa pinnalla ollut Ainon ahdistelu edes esiin.

Kalevalan Aino-runo (Kalevalan runot 3−5) on lyhyesti seuraavanlainen. Joukahainen lupaa sisarensa Ainon Väinämöiselle vaimoksi pelastaakseen itsensä. Äiti ihastuu tietäjä-vävystään, mutta Aino suree kohtaloaan. Äiti ei ymmärrä tyttärensä loputonta surua ja haluttomuutta avioitua Väinämöisen kanssa. Aino astuu veteen ja sulautuu vedenneitojen joukkoon. Väinämöinen onkii tietämättään kalaksi muuttuneen Ainon, joka pilkkaa Väinämöistä.

Naimaton, nuori neito ei vielä edes ole valmis jättämään lapsuudenkotiaan. Mutta miten käykään? Lönnrot muutti kansanrunojen myyttisen kosijan vanhaksi Väinämöiseksi, jonka vanhuudella, ja sitä kautta vastenmielisyydellä, perustellaan Ainon kieltäytyminen: nuori ei sovi vanhalle. Lopulta, vanhan miehen kosinta ja siitä aiheutuva murhe vanhentavat myös Ainon. Sisäisesti ja myös ulkomuodoltaan muodonmuutoksen kokenut Aino on valmis radikaaliin muutokseen, jopa kuolemaan.

Eikö Ainolla ollut muuta vaihtoehtoa kuin kuolema? Ei välttämättä. Myös Hirttäytyneen neidon runossa tyttö kuolee. Lönnrotin oli myös otettava eepoksen lukijat huomioon. Romanttisesti kuvattu kuolema, Ainon vajoaminen veteen, oli lukijoille tuttu kaunokirjallinen kuva. Ja lopulta, Ainon kohtalona ei välttämättä olekaan Väinämöinen, vaan äiti, joka ei ymmärrä tyttärensä valintaa. Aino-runo on Lönnrotin tietoinen, perheideologinen kannanotto ja varoitus aikana, jolloin keskusteltiin kiivaasti naisen asemasta ja avioitumisperusteista. Lönnrot näytti, että rakkaudeton perhejärjestelmä johtaa tragediaan: väkivaltaan (Kullervo) ja itsetuhoon (Aino ja Kullervo). Ks. Kalevalan perhekäsitys.

Annist, August 1944: Kalevala taideteoksena (mukaillen suomentanut Elsa Enäjärvi-Haavio). Porvoo ja Helsinki, Werner Söderström Osakeyhtiö.
Krohn, Julius 1908: Kalevala katsottuna kaunotieteen kannalta. Helsinki, Osakeyhtiö Weilin & Göös Aktiebolag.
Piela, Ulla 1999: Aino-myytti. Teoksessa Ulla Piela, Seppo Knuuttila & Tarja Kupiainen (toim.), Kalevalan hyvät ja hävyttömät. Helsinki, SKS.
Tarkiainen, Viljo 1911: Aino ja muut Kalevalan naiset. Porvoo, Werner Söderström Osakeyhtiö.
Tarkka, Lotte ja Hämäläinen, Niina 2018: #Aino. Väärinkäsitys kolmessa näytöksessä. Vähäisiä lisiä. Blogi, SKS.