4. Vainojen arki

Stalinin vainot johtivat perheiden hajoamiseen sekä vaikuttivat monin tavoin myös selviytyneiden elämään. Stigma ja pelko kulkivat vainojen uhrien omaisten mukana. Samaan aikaan vainoaaltojen keskelläkin elämä ja arki jatkuivat.

Suuren terrorin aikaan teloitetuista suurin osa oli miehiä, mutta myös naisia ja lapsia vangittiin sekä teloitettiin. Lisäksi kansanvihollisinatuomittujen henkilöiden puolisoiden ja lasten kohtalo Neuvostoliitossa oli kova. Heidät usein häädettiin kotoaan, minkä lisäksi he menettivät työpaikkansa tai oikeutensa käydä koulua. Kodittomana ja työttömänä yksinhuoltajiksi jääneet äidit joutuivat hankkimaan perheelleen uuden asuinsijan sekä huolehtimaan perheen elättämisestä.

Inkerinsuomalainen Helena Haimi muistelee perheensä karkotusta vuonna 1942. Osa suvusta karkotettiin Irkutskin alueelle, kun taas Helena perheineen joutui Länsi-Siperiaan Hanti-Mansiaan. Karkotetut määrättiin metsätöihin ja työpäivän ajaksi pienetkin lapset oli jätettävä keskenään oman onnensa nojaan. Haimi kuvaa tasapainottelua työn ja lastenhoidon välillä:

Miljoonat lapset Neuvostoliitossa joutuivat suoraan tai välillisesti totalitarismin uhreiksi sekä nälän, työttömyyden, vainojen ja sodan kasvattamiksi. He joutuivat itsenäistymään varhain ja kantamaan vastuuta perheen selviytymisestä. Heikolla ruoalla ja huonoissa oloissa oli tavallista, että pikkulapset myös menehtyivät karkotuksessa, leireillä ja työmailla. Molemmat vanhempansa menettäneiden tai vanhemmistaan erilleen joutuneiden orpolasten kohtalo oli erityisen rankka. He joutuivat yleensä valtion orpokoteihin, joissa heidän nimensä usein muutettiin tai ne muuttuivat ajan saatossa. Tämän jälkeen mahdollisuudet saada yhteys sukulaisiin oli usein häviävän pieni.

Rankoista koettelemuksista huolimatta moni pärjäsi jotenkuten myös keskellä pahimpia Stalinin vainovuosia. Muistelmissa ja haastatteluissa nousevat esiin luovuus ja kovat ponnistelut, mitä karkotettujen ja leirituomion saaneiden arjessa selviytyminen edellytti. Moni varasti ruokaa henkensä pitimiksi ja oli tavallista, että suoritettuja työnormejaliioiteltiin paremman ruoan sekä levon toivossa. Osa myös pyrki karkaamaan tai muutti luvattomasti karkotuspaikalta. Historioitsija Sheila Fitzpatrick on kuvannut resilienssiksi tätä kykyä sopeutua ja tulla toimeen valtavien menetystenkin jälkeen usein epäinhimillisissä elinolosuhteissa. Fitzpatrickin mukaan resilienssi näkyi myös esimerkiksi siinä, että vainoissa puolisonsa menettäneet solmivat usein nopeasti uusia liittoja.

1930-luvun alussa Suomesta Neuvostoliittoon ensimmäisen aviomiehensä kanssa lähtenyt Sointu Lindroos päätyi Uralille Nižni Tagiliin. Siellä hänen toinen puolisonsa Eino Karjalainen teloitettiin vuonna 1938 ja Sointu jäi yksin pariskunnan pienen pojan kanssa. Pian Sointu ja lapsi joutuivat karkotetuksi Siperiaan, jossa työstä ja toimeentulosta oli jatkuva puute. Elanto oli otettava sieltä, mistä sitä keinolla millä hyvänsä sai, kuten Lindroos muistelee:

Stalinin vainot koskettivat suoraan tai välillisesti merkittävää osaa Neuvostoliiton koko väestöstä. Miesten ja isien puute perheissä oli 1930–1940-luvuilla tavallista paitsi vainovuosien niin myös toisen maailmansodan seurauksena. Se oli todellisuus, johon lapset kasvoivat eikä asia välttämättä herättänyt kummempaa ihmetystä. Ikävä saattoi kuitenkin olla kova. Irja, joka oli isänsä pidätyksen aikaan vasta sylivauva, muistelee lapsuutensa tunnelmia sodanjälkeisessä Neuvosto-Karjalassa. Tuolloin hän ei vielä tiennyt, että oma isä ei ollut ollut sodassa ja palaamassa kotiin, vaan hänet oli teloitettu jo vuonna 1938:

Levottomat ja epävarmat ajat heijastuivat pitkään moniin perheisiin. Historioitsija ja kulttuurintutkija Alexander Etkindin mukaan neuvostovainoista on syytä puhua monikossa, sillä kyseessä oli moninainen ja elämän jokaiselle osa-alueelle heijastunut ilmiö. Vuosien ja vuosikymmenien kuluessa vainoaaltoja oli useita, mikä tarkoitti sitä että välillä elämä saattoi tasaantua – kunnes jälleen koitti uusi pidätys, karkotus tai tuomio. Neuvostovainoja määrittääkin Etkindin mukaan toistuvuus, kaoottisuus ja hämmentävyys, minkä seurauksena myös epävarmuus ja pelko seurasivat selviytyjiä yleensä pitkään.

Osa perheistä pääsi laillisesti palaamaan tai pakenemaan Neuvostoliitosta Suomeen vielä suuren terrorin vuosina tai toisen maailmansodan päättymisen jälkeen. Sopeutuminen takaisin entiseen kotimaahan ei välttämättä ollut helppoa eikä pelkokaan aina väistynyt rajanylityksen jälkeen. EK-Valpoteki usein Neuvostoliitosta palanneille kuulusteluja ja kotietsintöjä, ilmeisesti vakoiluepäilyistä johtuen tai Neuvostoliiton oloista ja suomalaisten toiminnasta tietoja saadakseen. Nämä kotietsinnät ja pidätykset saattoivat olla järkyttäviä kokemuksia. Eräässä perheessä säilyneen muistitiedon mukaan kuulustelija oli näyttänyt 7-vuotiaalle pojalle käsiasettaan ja kertonut, että voi koska tahansa ampua hänet tai äitinsä.

Vainot Neuvostoliitossa vaikuttivat myös Suomeen tai Amerikkaan jääneiden omaisten elämään. Monen Neuvostoliittoon lähteneen miehen puoliso ja lapset olivat jääneet kotimaahan. Siinä missä 1930-luvun alkupuolella kirjeenvaihtoa ja muuta tiedonvälitystä rajan yli tavallisesti vielä oli, se usein loppui 1930-luvun jälkipuolella ja viimeistään sota-aikana. Tämä jätti tuhannet omaiset epätietoiseksi puolisoidensa, sisarustensa tai muiden läheistensä kohtaloista. Toivoa tietojen saamisesta viranomaisteitse ei ollut.

Etkind, Alexander. 2013. Warped Mourning. Stories of the Undead in the Land of Unburied. Stanford, California: Stanford University Press.

Fitzpatrick, Sheila. 1999. Everyday Stalinism. Ordinary Life in Extraordinary Times: Soviet Russia in the 1930s. New York: Oxford University Press.

SKS:n arkisto, perinteen ja nykykulttuurin kokoelma. Mirjam Haimin arkisto. Helena Haimin haastattelu, haastettelijana Mirjam Haimi SKSÄ 2022:55. Haastattelukatkelma: CC BY-NC-ND 4.0

SKS:n arkisto, perinteen ja nykykulttuurin kokoelma. SKSÄ 2021:2.

SKS:n arkisto, perinteen ja nykykulttuurin kokoelma. Karjalainen-perheen arkisto. Sointu Lindroosin äänittämät muistelmat SKSÄ 2022:52. Haastattelukatkelma: CC BY-NC-ND 4.0

SKS:n arkisto, perinteen ja nykykulttuurin kokoelma. SKSÄ 2021:63.

Osion pääkuva: SKS KRA, Niemelä-perheen arkisto. CC BY-NC-ND 4.0