Mikä Kalevala on, ja keitä siinä seikkailee?

Kalevala (1849) on suomalaisten ja karjalaisten kansalliseepos. Se on suomenkielisen kirjallisuuden käännetyin teos ja osa maailmankirjallisuutta. Kalevala on yhdistelmä suullisesti laulettuja kansanrunoja ja kirjallisuutta. Se kertoo myyttisestä ajasta ennen kristinuskon tuloa, mutta siinä on piirteitä myös 1800-luvun kulttuurista ja yhteiskunnasta. Kalevalan kirjoitti Elias Lönnrot 1830–1840-luvuilla. Kalevalan ensimmäinen versio (1835) käännettiin pian ruotsiksi (1841), jotta maan ruotsinkielinen sivistyneistö sai mahdollisuuden tutustua eepokseen. Suomen ja Karjalan kansalliseepoksena pidetään laajempaa, vuonna 1849 ilmestynyttä Kalevalan versiota.

Aino on nuori neito, joka kieltäytyy menemästä vanhalle Väinämöiselle vaimoksi. Ainon veli Joukahainen häviää kilpalaulannassa Väinämöiselle ja lupaa siskonsa tälle vaimoksi. Aino ei suostu, vaan mieluummin hukuttautuu. Myöhemmin Aino ilmestyy kalana Väinämöisen onkeen ja pilkkaa tätä. Ainon taustalla on vienankarjalainen runo hirttäytyvästä neidosta. Lyyrisenä tragediana Aino-runo on kiehtonut taiteilijoita. Kullervon ohella Aino on Kalevalan henkilöhahmoista eniten Lönnrotin itsensä luoma.

Antero Vipunen on aikoja sitten kuollut suuri tietäjä ja jättiläinen, jolta Väinämöinen pyytää veneen veistoon tarvitsemiaan maagisia sanoja. Vipunen nielee vahingossa Väinämöisen ja lukee pitkän loitsun karkottaakseen tunkeilijan vatsastaan. Loitsun vaikutus tehoaa, Väinämöinen vapautuu Vipusen vatsasta ja saa lopulta veneensä valmiiksi Vipusen sanojen avulla.

Ilmarinen eli Ilmari, seppä, ”takoja iänikuinen”, on Kalevalan yksi miessankareista. Ilmarinen on oman aikansa insinööri, joka osaa takoa onnea jauhavan ihme-esineen sammon ja kultaisen neidon. Lisäksi hän kesyttää raudan, osallistuu Väinämöisen ja Lemminkäisen kanssa sammon ryöstöön ja vapauttaa taivaan valot Pohjolan kalliosta. Ilmarinen avioituu Pohjolan neidon kanssa, mutta menettää vaimonsa Kullervon koston seurauksena. Ilmarinen esiintyy yli puolessa Kalevalan 50 runosta.

Joukahainen on nuori mies, joka laulaa kilpaa vanhan Väinämöisen kanssa. Hän häviää tiedoissaan ja laulutaidossaan Väinämöiselle ja lupaa siskonsa Ainon tälle vaimoksi. Myöhemmin Joukahainen ampuu Väinämöisen mereen, mutta Väinämöinen pelastuu.

Kalevala ja Pohjola ovat Kalevalan keskeiset tapahtumapaikat. Ne ovat Lönnrotin luomia kuvitteellisia paikkoja, vaikka niitä on aikojen kuluessa yritetty myös sijoittaa kartalle. Kalevalan juoni kertoo Kalevalan ja Pohjolan yhteisöjen välisistä suhteista ja kamppailuista. Mallina olivat antiikin Kreikan homeeriset eepokset, joissa keskeinen teema oli kreikkalaisten ja troijalaisten välinen kamppailu. Kalevalassa miehet ovat hallitsevassa asemassa, kun taas Pohjolaa johtaa Louhi, Pohjolan emäntä. Kalevalaa on tulkittu tarinana urhoollisesta Kalevalan joukosta, joka nousee yhdessä vastustamaan voimakkaampaa Pohjolan kansaa ja taistelee oman olemassaolonsa puolesta.

Kantele on Kalevalan keskeinen symboli. Väinämöinen rakensi ensimmäisen kanteleen jättimäisen hauen leukaluusta, ja sen kadottua meren aaltoihin hän veisti uuden kanteleen koivusta. Soitollaan Väinämöinen saa ihmiset ja eläimet lumoutumaan ja liikuttumaan. Kalevalan lopussa lähtiessään pois Väinämöinen jättää kanteleen soimaan ja näin ennustaa tulevansa vielä takaisin. Kalevalan myötä kanteleesta tuli 1800-luvulla Suomen kansallissoitin.

Kullervo on kaltoin kohdeltu Kalervon poika, joka selviytyy lapsena setänsä Untamon surmayrityksistä. Hän tekee jatkuvasti tuhotöitä, ja hänet myydään orjaksi Ilmariselle. Ilmarisen emäntä lähettää Kullervon paimeneen ja antaa tälle evääksi leivän, jonka sisään hän on piilottanut kiven. Kullervo katkaisee isänsä puukon kiviseen leipään ja kostaa Ilmarisen emännälle loitsimalla metsän pedot tämän kimppuun. Myöhemmin Kullervo tapaa yllättäen sisarensa, jota ei tunnista. He viettävät yön yhdessä, ja kun insestinen suhde paljastuu, sisar hukuttautuu. Kullervo lähtee vielä kostoretkelle Untamolaan sovittamaan huonon kohtelunsa, hävittää untamolaiset ja lopulta surmaa itsensä. Kullervo-runojen taustalla on useita karjalaisia ja inkeriläisiä kansanrunoja, mutta kokonaisuus on vahvasti Lönnrotin rakentama. Kullervon tarinaa on pidetty yhtenä Kalevalan opettavaisista runoista, jossa osoitetaan, mihin lapsen huono kohtelu voi johtaa.

Lemminkäinen, josta Kalevalassa käytetään myös nimiä Kaukomieli ja Ahti Saarelainen, on seikkailija ja tunnettu epäonnisista naissuhteistaan. Hän ryöstää itselleen vaimon, Kyllikin, mutta hylkää tämän. Saadakseen omakseen kauneudestaan kuuluisan Pohjan neidon Lemminkäinen tekee Louhen määräämiä ansiotöitä: hiihtää Hiiden hirven, valjastaa tulisen ruunan ja yrittää ampua Tuonelan joutsenen. Tämä on koitua hänen kohtalokseen. Hän hukkuu Tuonelan jokeen, mistä äiti hänet pelastaa ja herättää henkiin. Myöhemmin Lemminkäinen osallistuu Väinämöisen ja Ilmarisen kanssa sammon ryöstöön.

Lemminkäisen äiti on tietäjä-parantaja, jota pidetään esimerkkinä kaiken voittavasta äidinrakkaudesta. Hän neuvoo ja auttaa poikaansa Lemminkäistä sekä herättää tämän kuolleista Tuonelan joella.

Louhi, Pohjolan emäntä on Kalevalan naispuolinen sankari, kuuluisa tietäjä ja Pohjolan hallitsija. Louhella on kauniita tyttäriä, joita miessankarit tavoittelevat. Louhi taistelee Kalevalan miehiä vastaan onnea jauhavan sammon omistamisesta.

Sampo on seppä Ilmarisen takoma ihmeellinen esine, joka tuottaa kaikkea ihmisen tarvitsemaa hyvää. Ilmarinen valmistaa sen lahjaksi Pohjolan emännälle siinä toivossa, että pääsisi naimisiin Pohjolan tyttären kanssa. Väinämöinen kuitenkin haluaa päästä osalliseksi sammon tuottamasta onnesta ja lähtee yhdessä Ilmarisen ja Lemminkäisen kanssa ryöstämään sampoa Pohjolasta. Taistelussa Pohjolan emännän kanssa sampo putoaa mereen ja särkyy palasiksi. Sampo on Kalevalassa tärkeä, mutta lopulta epämääräiseksi jäävä esine, jota on selitetty monilla eri tavoilla. Sampo on tulkittu esimerkiksi auringoksi, myllyksi ja veneeksi. Sen on ajateltu edustavan kulttuurin ja elinkeinojen, kuten maanviljelyn, kehitystä.

Tuonela on Kalevalassa kuolleiden ja Tuonelan väen asuinpaikka, joka sijaitsee kaukana tästä maailmasta. Sinne päästään ylittäen Tuonelan joki, jonka varrella Tuonen tytti eli piika on vahtimassa, etteivät elävät pääsisi toiselle puolelle. Kalevalan sankarit vierailevat Tuonelassa kaksi kertaa. Lemminkäinen menettää henkensä Tuonelan joella yrittäessään ampua Tuonela joutsenta. Hänen äitinsä kuitenkin herättää hänet uudelleen henkiin. Väinämöinen taas etsii Tuonelasta veneen rakentamiseen tarvittavia taikasanoja niitä kuitenkaan saamatta. Hän on jäädä vangiksi kuolleiden maailman ja pääsee hädin tuskin pakenemaan sieltä.

Väinämöinen, Väinö, on Kalevalan pääsankari, mahtava tietäjä ja laulaja. Häntä kuvataan sanoilla ”vaka vanha”, ”viisas” ja ”tietäjä iänikuinen”. Kalevalan alussa Väinämöinen osallistuu maailman luomiseen. Myöhemmin hän esiintyy erityisesti Louhen eli Pohjolan emännän päävastustajana sekä nuorten naisten epäonnisena kosijana. Kalevala päättyy Väinämöisen lähtöön ja uuden ajan alkuun.