Mi on Kalevala, da ket siinä seikkaillah?

Kalevala (1849) on suomelazien da karjalazien rahvahaneepossa. Se on suomenkielizen kirjallizuon kiännetyin tevos da vuitti muailmankirjallizutta. Kalevala on yhisselmä suullizesti laulettuloi rahvahanvirzilöi da kirjallizutta. Se kerdou mifologisesta aijasta ennen hristianskoin vieron tulemista, a siinä on piirdehie i 1800-luvun kulttuurasta dai yhtehiskunnasta. Kalevalan kirjutti Elias Lönnrot 1830-1840-luguloilla. Kalevalan enzimäne versie (1835) kiännettih ruttoh ruočiksi (1841), jotta muan ruočinkieline opastunuolisto sai mahollizuon tuttavustuo eepossah. Suomen da Karjalan rahvahaneepossana pietäh leviembiä, vuodena 1849 ilmah piässyttä Kalevalan versiedä.

Aino on nuori neido, kumbane kieldäydyy mänemästä miehellä vanhalla Väinämözellä. Ainon velli Joukahane häviey kiistah laulannassa Väinämözellä da lubuau oman čikon hänellä mučoksi. Aino ei mielissy, a mieluzembah upottauduu. Myöhembäh Aino ilmestyy kalana Väinämözen ongeh da riäzittäy tädä. Ainon tagana on vienankarjalane virzi neijosta kumbane ripustuu. Liiriellizenä tragediena Aino-runo on lyylittän taiduolijoin mielie. Kullervon lizäksi Aino on Kalevalan hengilöhuahmoloista kaikista enämbi Lönnrotan ičen luajittu.

Antero Vibune on jo äijän aijembah kuollut suuri tiedäjä da jättiläne, kumbazelda Väinämöne pakiččou muagiellizie sanoi, kumbazie hiän tarviččou venehen vestoh. Vibune nielöy hairiessa Väinämözen da lugou pitän loičun jotta sais karkottua liččaudujan vačastah. Loičču mänöy tehtoh, Väinämöne piäzöy Vibuzen vačasta da suau lopuskalla venehen valmeheksi Vibuzen sanoin avulla.

Ilmarine ili Ilmari, seppä, ’’tagoja ammunaigune’’, on Kalevalan yksi miesbohatteriloista. Ilmarine on sen aijan inženiera, kumbane malttau taguo ozua jauhajan ihmehveššin sammon da kuldazen neijon. Lizäksi hiän kezyttäy rauvan, ottau ozua Väinämözen da Lemminkäzen kera sammon ryöstöh da vällendäy taivahan tulet Pohjolan kallivosta. Ilmarine mänöy naizih Pohjolan neijon kera, ga mänettäy mučon Kullervon tazavon täh. Ilmarine eziindyy yli puolessa Kalevalan 50 runosta.

Joukahane on nuori mies, kumbane laulau kiistah vanhan Väinämözen kera. Hiän häviey tiedoloissah da laulunerossah Väinämözellä da lubuau oman čikon Ainon hänellä mučoksi. Myöhembäh Joukahane ambuu Väinämözen mereh, a Väinämöne pellastuu.

Kalevala da Pohjola ollah Kalevalan keskehizimmät tapahtumapaikat. Ne ollah Lönnrotan luadimie kuvittehellizie kohtie, hos niidä on aijoin allussa opittu i sijottua kartalla. Kalevalan juoni kerdou Kalevalan da Pohjolan yhtehizölöin välizistä keskovehista da vojuloista. Mallina ollah antiikan Kreikan homierizet eepossat, kumbazissa keskehine tiema oli kreikkalazien da troijalazien väline voju. Kalevalassa miehet ollah vallallizessa tilassa, da Pohjolassa halliččou Louhi, Pohjolan emändä. Kalevalua on sellitetty starinana vägevästä Kalevalan joukosta, kumbane nouzou yhessä vassustamah vägevembiä Pohjolan rahvasta da voittelou oman olemassaolennan puolesta.

Kandele on Kalevalan keskehine simvola. Väinämöne sroji enzimäzen kandelehen ylen suuren hauvin leugaluusta, da konza se kadoi meren ualdoloih hiän vesti uuven kandelehen koivusta. Soitollah Väinämöne suau inehmizet da elätit lumoudumah da herkistymäh. Kalevalan lopussa Väinämöne lähtöy iäreh da jättäy kandelehen soimah. Näin hiän ennustau, jotta hiän tulou vielä järilleh. Kalevalan kautti kandelehesta tuli 1800-luvulla Suomen rahvahansoitin.

Kullervo on vuarrettu Kalervon poiga, kumbane selgiey lapsena Untamo-diädöh opitteluksista surmata hänet. Hiän luadiu kaiken aigua pahanruaduo, da hänet myyväh orjaksi Ilmarizella. Ilmarizen emändä työndäy Kullervon paimeneh da andau tällä evähäksi leivän, kumbazen sydämeh hiän on pannun peittoh kiven. Kullervo katkuau tuattoh veičen kivizeh leibäh da tazuau Ilmarizen emännällä loiččimalla mečän zvierit hänen kimpuh. Myöhembäh Kullervo nägeydyy vuottamatta oman čikon kera, kumbaista ei tunnussa. Hyö vietetäh yön yhessä, da konza insestine väli tulou ilmi, čikko upottauduu. Kullervo lähtöy vielä tazavoretkellä Untamolah sovittamah vuarroksen, hävittäy untamolazet da lopuskalla luadiu ičellä surman. Kullervo-virzilöin tagana on monie karjalazie da inkeriläzie rahvahanvirzilöi, ga kogonazus on vahvasti Lönnrotan srojima. Kullervon starinua on pietty yhtenä Kalevalan runoloista, kumbazissa on mitahto opassus. Tämä starina juohattau, midä lapsen vuordamizesta voibi rodie.

Lemminkäne, kumbazesta Kalevalassa käytetäh i nimilöi Kaukomieli da Ahti Suarelane, on seikkailija da tunnettu ozattomista välilöistä naizien kera. Hiän ryöstäy ičelläh mučoin, Kyllikin, ga prakuiččou tämän. Jotta Lemminkäne vois suaha omaksi Pohjan neijon, ken on čestikäs kaunehuon vuoh, luadiu hiän Louhen andamie ruadoloi: hiihtäy Hiijen hirven, val’l’astau tulizen ruunan da oppiu ambuo Tuonelan jouččenen. Tämä on viijä hänen hengen. Hiän uppuou Tuonelan jogeh, kusta muamo hänet pellastau da havačuttau hengih. Myöhembäh Lemminkäne ottau ozua Väinämözen da Ilmarizen kera sammon ryöstöh.

Lemminkäzen muamo on tiedäjä-parandaja, kumbaista pietäh ezimerkkinä kaiken voittajasta muamonarmahuosta. Hiän neuvou da auttau poiguah Lemminkäistä dai havačuttau tämän kuolieloista Tuonelan jovella.

Louhi, Pohjolan emändä on Kalevalan naispuoline bohatteri, čestikäs tiedäjä da Pohjolan halliččija. Louhella on čomie tyttärie, kumbazie miesbohatterit tavotellah. Louhi vojuiččou Kalevalan miehie vastah ozua jauhajan sammon omissannasta.

Sampo on seppä Ilmarizen tagoma ihmehelline vešši, kumbane andau kaikkie inehmizen tarvičemua hyviä. Ilmarine valmistau sen podarkaksi Pohjolan emännällä toivuon, jotta piäzis mänemäh naizih Pohjolan tyttären kera. Väinämöne yhelläh tahtou vuitin sammon tuottamasta ozasta da lähtöy yhessä Ilmarizen da Lemminkäzen kera ryöstämäh sampuo Pohjolasta. Vojussa Pohjolan emännän kera sampo kirbuou mereh da murenou palaziksi. Sampo on Kalevalassa tärgie, ga lopuskalla ebäselgieksi jiävä vešši, kumbaista on sellitetty moneh eri tabah. Sampo on kačottu ezimerkiksi päiväzeksi, melličäksi da veneheksi. On duumaittu, jotta se ezittäy kulttuuran da eloskeinoloin, kuin muanviljelyn, kehitystä.

Tuonela on Kalevalassa kuollieloin da Tuonelan viän eländäkohta, kumbane sijaiččou loittona tästä muailmasta. Sinne piässäh mänemällä piäličči Tuonelan joven, kumbazen varrella Tuonen tytti ili piiga on vardoičemassa, jotta eläjät ei piästäis toizella puolella. Kalevalan bohatterit käyväh Tuonelah kaksi kerdua. Lemminkäne kuolou Tuonelan jovella, kun hiän oppiu ambuo Tuonelan joučenda. Hänen muamo yhelläh havačuttau hänet uuvessah hengih. Väinämöne tuassen eččiy Tuonelasta venehen srojimizeh tarvittavie taigasanoi, ga ei sua niidä. Hiän läs jiäy vangiksi kuolluzien muailmah da anikko piäzöy pagenemah sieldä.

Väinämöne, Väinö, on Kalevalan piäbohatteri, suuri tiedäjä da laulaja. Händä kuvuallah sanoilla “vaga vanha”, “viisas” da “tiedäjä ammunaigune”. Kalevalan allussa Väinämöne ottau ozua muailman luajindah. Myöhembäh hiän eziindyy ennen kaikkie Louhen eli Pohjolan emännän piävassusniekkana dai nuorien naizien ozattomana sulhaistajana. Kalevala piättyy Väinämözen lähtöh da uuven aijan alguh.